3.5.2014 
lauantai, toukokuu 3, 2014, 10:53


PAULA RISIKON KIRJE KOKOOMUSNAISILLE

Tiedote. Julkaistu: 02.05.2014 klo 17:07 - Kokoomuksen Naisten Liitto ry

Arvoisa Kokoomusnainen,

Olen tehnyt päätöksen lähteä tavoittelemaan Kokoomuksen puheenjohtajuutta. Kiitän runsaasta kannustuksesta, jota olen saanut.

Viime viikkojen aikana olen saanut hämmästyttävän suuren määrän pyyntöjä lähteä ehdolle kokoomuksen puheenjohtajaksi. Yhteydenottoja on tullut eri puolilta maata, kokoomuksen jäseniltä, kannattajilta ja myös ihmisiltä, jotka eivät vielä ole kokoomusta äänestäneet.

Harkintani on vienyt aikaa, sillä päätös on iso. Puheenjohtajakisaan on jo ilmoittautunut kaksi erinomaista ehdokasta, Alex ja Jan. Olen miettinyt, onko minulla tuoda puheenjohtajakisaan jotain uutta osaamista ja näkökulmaa.

Mielestäni on. Olen päättänyt lähteä tavoittelemaan kokoomuksen puheenjohtajuutta Lahden puoluekokouksessa.

Haluan uudistaa Suomea niin, että jokainen suomalainen saisi mahdollisuuden rakentaa omaa tulevaisuuttaan optimistisin ja turvallisin mielin. Kaikille on annettava mahdollisuus. Erityistä huolta on kannettava niistä, jotka eivät tässä syystä taikka toisesta onnistu.

Lähes sata vuotta sitten kirjoitetussa Kokoomuksen perustamisjulistuksessa kehotetaan ryhtymään päättäväiseen, rakentavaan uudistustyöhön: ”Uskollinen työ siinä kutsumuksessa, joka kunkin osalle on tullut, on nostettava maassamme kunniaan. Kansallinen varallisuutemme on saatava kasvamaan, jotta me kykenemme uupumatta täyttämään itsenäisen valtakunnan monet tarpeet ja jotta vähäväkisten asema voi kohota ja heidän tyytyväisyytensä isänmaassa tulla suuremmaksi.”

Sanoma on ajankohtainen, vaikka noista ajoista Suomi on kasvanut hyvinvointivaltioksi, jonka perusarvot jaetaan laajasti. Olisi vaarallista tuudittautua siihen, että kaikki on valmista ja valmiissa järjestelmässä voitaisiin keskittyä etujen jakamiseen. Uudistumisen on oltava jatkuvaa, siihen meitä pakottaa esimerkiksi omien ikääntymiseen liittyvien ongelmien lisäksi ilmastomuutos ja globaali talous. Paikalleen pysähtyminen merkitsee jollain aikavälillä järjestelmän rappeutumista.

Pelkkä pakon asia uudistuminen ei kuitenkaan saa olla. Tämä seikka koskee niin kokoomusta kuin koko maatakin. Poliitikoilla pitää olla rohkeutta ja vahvuutta katsoa yhteiskuntaa yli hetkittäisten intressien. Maan uudistaminen on mahdollisuus, johon pitää tarttua.

Olen toiminut ministerinä seitsemän vuotta ja kansanedustajana 11 vuotta. Puheenjohtajuuden kannalta oleellisempaa on kuitenkin politiikkaa edeltävä työhistoriani. Olen tehnyt työtä sairaanhoitajana, opettajana ja johtajana. Siihen liittyvä kokemus tuo poliittiseen työhön aivan omanlaisensa näkemyksen ja perustan.

Kuluneiden viikkojen aikana olen tavannut paljon tulevaisuudesta huolestuneita ihmisiä. Huoli työpaikan säilymisestä tai yrityksen menestyksestä on synkentänyt heidän näköalaansa tulevaisuuteen. Myös vammaiset ja sairaat ihmiset ovat kertoneet epävarmuudesta ja toivottomuudesta.

Meidän on maana ja kansana löydettävä uudelleen tekemisen into ja tulevaisuuden toivo. Meidän suomalaisten on tehtävä se yhdessä. Vastuu alkaa siitä että välittää.

Olen tänään lähdössä Kiinaan edistämään suomalaisten yritysten vientiä. Palaan tiistai-iltana ja olen tiedotusvälineiden tavattavissa keskiviikkona aamupäivällä. Tarkempi aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Tervetuloa mukaan!

Ystävällisin terveisin,

Paula Risikko

Kommentit