keskiviikko 1.4.2009 
torstai, huhtikuu 2, 2009, 21:20
Helsinkiin elintasosyöpäkoulutukseen.
Illalla kansallisteatteriin Kuka kukin on Kari Hotakaisen käsialaa, Jukka Puotila alias Vladimir Putin ja Juha Muje mm esiintyivät. Ajatuksia ja ihmisyysajattelua.
( 1034 views )   |  permalink   |  

Tiistai 31.3.2009 
torstai, huhtikuu 2, 2009, 20:54
HÅK-Graniittiin tutustumnen Perniön Rotareitten kanssa. Hienoa kädentaitoa saimme katsella ikuistettujen kuvien kautta ja katsella kaunista kivestä tehtyä kodikkuutta. paljon haaveita tuli.
( 748 views )   |  permalink   |  

Maanatai 30.3.2009 
tiistai, maaliskuu 31, 2009, 11:23
Työpäivän jälkeen valtuuston kokous. Oma Ryhmä aloitti jo klo 17. Valtuusto alkoi klo 18, kotiin päästiin klo 21.

Eniten puheenvuoroja käytettiin taloudesta ja sen tilasta. Itse puhuin Sosiaalibarometriin perustuvista asioista kunta ja palvelurakenneuudistuksen tiimellyksessä. Parashankkeen näkökulmasta. Mielestäni nyt tarkastellaan laman takia vain taloutta numeroiden kautta. Haetaan tehokkuutta ja unohdetaan minkä takia veroeuroja kerätään. IHMINEN palvelujen keskiöön.

Huoleni on pienistä ihmisistä, nuorista jotka ovat syrjäytymässä.

Kuntapäättäjiä ohjaa talouden vuosisykli.

Ehkäisevissä ja korjaavissa toimissa voi alibudjetointi lasten maailmassa johtaa kestämättömiin ratkaisuihin.

Ihmisten itsenäinen selviyyminen ja oman toimintakyvyn ylläpito on a ja o tulevaisuuden kannustusjärjestelmässä. Ikäihmiset tarvitsevat aktivoivaa turvaa. Pienillä tukitoimilla säästetään enemmän kuin satsattaessa laitoksiin. Ehkäisevän työn resursointi on unohtunut ja siinä säästäminen on kallista.

Syrjäytymiskierteeseen on päästävä käsiksi, ennaltaehkäisyn toimin. Nuorison työllistämistä ja elämänhallintaa on tuettava.

( 1214 views )   |  permalink   |  

Sunnuntai 29.3.2009 
sunnuntai, maaliskuu 29, 2009, 12:17
Aamulla ahkeraa lueskelua. Samalla olen seurannut vesilaitoksella päivystävää puolisoani toimissaan. Lauantaina ongelmia Perttelin alueella, samalla hälytys Kuusjoella samaan syssyyn Särkisaloon. putkiston vuotoja ja ongelmatilanteita. Siinä on Harri ajanut Saloa ristiin rastiin. Laaja kunta ja vaativa kokonaisuus.Puhelin soi koko päivystyksen ajan yhteydenpito eri alueiden ihmisiin on tiivistä. Kannattaisi katsoa lähempää niin ymmärtäisi miten tehtäväkenttäon muuttunut.

Itse lähden sairaalan iltavuoroon. Onneksi nuoriso jää pitämään taloa pystyssä ja hoitamaan eläinystäviä.
( 1325 views )   |  permalink   |  

Lauantai 28.3.2009 
lauantai, maaliskuu 28, 2009, 10:18
Vapaapäivää perheen kanssa. Välillä kärsii siitä, kun on itse menossa, ettei pysy kärryillä toisten tilanteissa. Mutta puhuminen auttaa. Nuoret erityisesti ovat varsin valveutuneet siitä mitä tekevät ja pystyvät perustelemaan kantansa.Jokaiselle on tarpeen antaa tilaa omille tavoitteilleen ja asioillen.

Aamutoimissani valmistan samalla kaalilaatikkoa. Pojat Henri ja Kim hakkaavat pihassa lätkää. Iskä päivystää ja on reissussa. Tytöt askareissaan. Työelämä kutsuu viikonloppuna opiskelun ohessa.

Lukeminen on harrastuksistani ykkönen, tällä hetkellä. Yhteiskunnalliset asiat vaativat jatkuvaa päivittämistä. Valmistelua maanantain poliin, yhteistoimintaryhmän kokoukseen ja valtuustoon.

Hektistä on tällä erää kivunhoidon kehittämisessä uusien PCA-pumppujen koulutuksessa ja käytöönotossa sekä tulevaisuuden syöpäpoliklinikkatoiminnan kehittämisessä yhteistyössä VSSHP, sairaanhoitopiirin kanssa.
( 1320 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 260 | 261 | 262 | 263 | 264 | 265 | 266 | 267 | 268 | 269 | Seuraava> >>