28.3.2017 
tiistai, maaliskuu 28, 2017, 18:43
Sirpa Pietikäinen 2017
Kertakäyttöajattelusta kiertotalouteen
Kiertotalous on yksi Euroopan unionin tulevaisuuden kasvun kulmakivistä; siinä piilee mahdollisuus

irrottaa materiaalien käyttö talouskasvusta ja luoda uudenlaista, ekologisempaa talouskasvua.
Nykymenon jatkaminen ei ole mahdollista, sillä maapallon kestokyvyllä on rajansa.
Komissio julkaisi kiertotaloutta koskeva toimintaohjelman joulukuussa 2015.
Se koostuu laajasta paketista työkaluja, joilla pyritään ohjaamaan mm. tuotteiden suunnittelua,
jätteiden käsittelyä, rakentamista ja ruoantuotantoamme kohti kiertotalousyhteiskuntaa.
Pois kertakäyttöajattelusta
Kiertotaloudessa tuotteet suunnitellaan kestävän elinkaariajattelun mukaisesti. Maapalloja on vain
yksi ja sen resurssien vähäisyys sanelee sen, ettei tuotantoa ole mahdollista enää ajatella "avoimena
järjestelmänä", joka alkaa kaivokselta päättyen kaatopaikalle: tarvitaan suljetun järjestelmän
ajattelua, jossa vanha tuote toimii mahdollisimman pitkälle materiaalina uudelle. Tuotteiden kirjon
jatkuvasti kasvaessa maapallon resurssien määrä pysyy vakiona: järjestelmässä on tilaa uudelle vain,
jos vanhaa tehostetaan uuden tarvitseman verran.
Yksi tärkeimmistä EU-lainsäädännöistä tällä aluella on ecodesign-direktiivi, jossa määritellään
tuotteiden ekotehokkuus.
http://ec.europa.eu/enterprise/policies ... dex_en.htm
Uudella työohjelmalla komissio lisäsi tietyille tuoteryhmille (mm. televisiot) myös kierrätettävyyttä
koskevia vaatimuksia:
http://ec.europa.eu/DocsRoom/documents/ ... ions/nativ
e
Uudenlaista talouskasvua
Kiertotalousyhteiskunnan rakentaminen ulottuu näitäkin pidemmälle. Resurssit eivät ole vain
tuotteita, vaan ne ovat luonnon monimuotoisuutta, maaperän ja vesistöjen hyvinvointia, puhdasta
ilmaa ja muita ekopalveluita. Tarvitaan muutosta kuluttajien asenteessa, yritysten suhtautumisessa
ympäristöhaasteisiin; tarvitaan sellaiset yksityistä ja julkista pääomaa yhdistelevät
rahoitusmekanismit, joilla muutosta tuetaan ja uudenlaiset mittarit, joilla mitataan muutakin, kuin
pelkkää bruttokansantuotetta. Talouskasvu ei voi perustua jatkuvaan luonnon ja sen resurssien
yksisilmäiseen hyväksikäyttöön.
Kokoamani materiaali aiheesta löytyy nettisivuiltani:
http://www.sirpapietikainen.net/wp-cont ... o_fi-2.doc

Kiertotalous ja SOTEN muutokset ovat merkityksellisiä, siksi nämä. Tulevat vaikuttamaan arjessaja paljon. Lue sinäkin.

SOSTE:sta enemmän http://sostekirje.soste.fi/a/s/74396741 ... 79/1774595
kiinnostuneille
( 1059 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | 32 | 33 | 34 | 35 | 36 | Seuraava> >>