Maanantaina 5.1.2009 
maanantai, tammikuu 5, 2009, 15:54
Aamutöitä ja kokous.
Iltaruskoksi kotiin. Läpi upeiden, värikkäiden taivaanrantamaalausten siivittämänä. Olipa hienoa katsella luontoa pakkasasussa. Viikonlopputyörupeaman jälkeen väsyttää. Vielä on töitä ennen vapaita.

Hallituksessa valittiin Kiskontien, Perniöntien, Someron- ja Turuntien aluetoimikuntien varsinaiset ja varajäsenet. Aluetoimikuntientehtävänä on valmistella omaa aluetta koskevia esityksiä ja aloitteita, joilla edistetään viherkaupungin rakentumista. Keskeisenä tavoitteena on vahvistaa koko kaupungin alueen vetovoimaisuutta. Aluetoimikunnat toimivat asukkaiden, yhdistysten ja paikallisten toimijoiden yhdyslinkkinä kaupungin hallinton. Aluetoimikuntien apuna työskentelee 2009-2010 valtakunnallinen tutkija ja kehittäjäryhmä. Se toimii aluetoimikuntien apuna ja kehittää yhdessä niiden kanssa hyviä toimintakäytäntöjä.
Onnea ja Intoa valituille jäsenille ja varajäsenille. Kaikkia ihmisiä tarvitaan yhteisten asioiden hoitamiseen. Me-hengellä tehdään ihmeitä. Ja luodaan uutta toimintakulttuuria. Energia saadaan yhdessä myös kasvamaan. Toinen toisensa tsemppaamisella saadaan hyvä kasvamaan. Ja tuotetaan paljon kaivattuja INNOVAATIOITA.
( 639 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 276 | 277 | 278 | 279 | 280 | 281 | 282 | 283 | 284 | 285 | Seuraava> >>