28.5.2014 
keskiviikko, toukokuu 28, 2014, 12:10
Katsaus hetkeen ja kevääseen

Kevät 2014 on ollut vaiheikas ja mielenkiintoinen. Työrintamalla sairaanhoitajana aikani jakaantuu syöpäpoliklinikalle, skopiatyöhön ja kirurgiselle vuodeosastolle. Monipuolista ja vaihtelevaa.

Luottamustoimissa Salon kaupungissa toimin edelleen valtuutettuna. Tällä kaudella teknisen lautakunnan puheenjohtajana sekä tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana. Maakuntavaltuustossa näkee Varsinais-Suomen kuntakentän kirjon edustajineen. Ensimmäinen arviointikertomus tarkastuslautakunnassa on tältä keväältä valmistunut. Aikaa ja paneutumista tehtävään on tarvittu. Olen kerinnyt luottamushenkilökaudellani kiertämään eri rooleissa. Tämä on ollut eduksi kun tarkastuslautakunta seuraa nyt kaikkea kaupungin toimintaa.

Naisjärjestöjen Keskusliiton varapuheenjohtajana olen päässyt järjestökentän näköalapaikalle. Vierumäen kevätkokous ja järjestöpäivät kokosivat järjestökenttää keskustelemaan. Yhteistyö järjestöjen kanssa on rikkaus ja sitä tullaan vahvistamaan tulevaisuudessa. Parhaillaan teemme uuden pääsihteerin valintaa. Leena Ruusuvuori jää eläkkeelle pitkän ja ansiokkaan uransa jälkeen.

Lounaismaan Osuuspankin Edustajistossa pääsee seuraamaan pankkimaailmaa läheltä. Talouden vaatimukset ja työllisyyden haasteet tuntuvat Suomessa ja erityisesti Salossa ankarampina kuin koskaan. Oppia saimme jo 1990 lamasta. Edesmenneilta vanhemmilta ja aiemmilta sukupolvilta on kummunnut viisautta ja maalaisjärkeä.

Tuleva kesä on odotusta täynnä. Juhlaa ja lomaa. Arki kantaa ja ihmissuhteet rikastuttavat. Jokainen päivä on lahja. Ja kaikista ystävistäni olen kiitollinen ja saan energiaa vuorovaikutuksesta. Kiitos siitä, että ystävät olette olemassa. Jokainen kultaakin arvokkaampi. Yhteistyö on voimaa.


( 1349 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 52 | 53 | 54 | 55 | 56 | 57 | 58 | 59 | 60 | 61 | Seuraava> >>