21.1.2016 
torstai, tammikuu 21, 2016, 06:02
Työssä näkee taas tammi-helmikuun sairastavuuspiikin. Sairaita ihmisiä on paljon, paikkojen ja tilojen riittävyys ovat koetuksella hoidon porrastuksen eri tasoilla. Olen huolissani vastuullisesta hoitamisesta. Arjen tilanne huolestuttaa. Tiiviillä aikataululla mennään. Voimia päivään, kaikille. Erityisesti ihmisille jotka otatte sairaiden ihmisten hoitotyössä arjen paineita vastaan. Arvostan jokaista. Kaipaan realiteettien ymmärtämistä päättäviltä tahoilta. Päätöksiä ei voi tehdä ymmärtämättä vastuuta ihmisistä.
( 288 views )   |  permalink   |  

19.1.2016 
tiistai, tammikuu 19, 2016, 07:54
Eilen työpäivän jälkeen lähdimme Riitan, Tainan ja Tuulan kanssa Turkuun Varsinais-Suomen Kokoomusnaisten piirihallituksen kokoukseen. Liukkaasta kelistä huolimatta meillä oli onnistunut kokousreissu. Kohokohtana mainitsen kansanedustaja Ilkka Kanervan poliittisen katsauksen. Olen hänen kansaan samoilla linjoilla kyseisistä asiakokonaisuuksista. Innostuimme hyvään keskusteluun kokousporukalla.

20.2. osallistun Naisten Liiton Liittohallituksen kokoukseen ja Liittokokoukseen Helsingissä.
5.3. Hämeenlinnan puheenjohtajapäiville

Hyvää talvista viikko Sinulle !
( 275 views )   |  permalink   |  

17.1.2016 
sunnuntai, tammikuu 17, 2016, 08:55
Olen töihin lähdössä tänään sunnuntaina.
Ensi viikonloppuna tavataa lauantain aamupäivällä Salon Messuilla. Silloinkin olen viikonlopputöissä. Mutta haluan tulla tervehtimään teitä klo 11- 12.30. Meillä yhdistyksenä on myynnissä Salon Kokoomusnaisten logolla Mukeja ja Ruiskukkakorvakoruja. Lumipallokynttilöitä joista on pidetty kovasti. Kaikki paikallista naisyrittäjien käsityötä!

Henkilövalinnoista on syntynyt kuohuntaa. Ilmapiirin on tasaannuttava. Kuntalaisten asioidenhoito on ydintehtäväämme.
Maltillinen, yhteistyöhaluinen linjani jatkuu. Teen töitä kaikkien kanssa, ketään kampittamatta. Ajat ja talous haastavat, mutta omat tunteet on asioidenhoidossa hallittava ja yksilölähtöinen vallantavoittelu minimoitava. Nyt ovat etusijalla Salon kaupungin tulevaisuuteen suunnatut linjat ja päätökset.
( 242 views )   |  permalink   |  

16.1.2016 
lauantai, tammikuu 16, 2016, 13:46
Salon Kokoomusnaiset ry
Kevättervehdys puheenjohtaja Elinalta


Mennyt vuosi 2015 oli puheenjohtajalle erityisen mieleenpainuva!
Työtä riitti, organisoimista tarvittiin aikatauluissa.

Kokoomuksen Naistenliitto piti edustajakokouksensa Porissa syksyllä. Tulin valituksi varapuheenjohtajaksi. Sofia Vikman puheenjohtaja Tampereelta, Marjo Pakka Jyväskylästä
ja Elina Varsinais-Suomesta ja Salosta. Hieno kokemus. Nyt katsotaan mitä tuleman pitää. 27.1.2016 me puheenjohtajat kokoonnumme suunnittelemaan tulevaa.
Naisjärjestöjen Keskusliitossa puheenjohtaja vaihtui. Sirkka-Liisa Anttilan 9 vuotta täyttyivät. Tiukassa vaalissa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin runsain äänin Eva Biaudet. Anne Berner ja Sofia Vikman olivat myös ehdolla.

Maakuntastrategian ytimen muodostaa neljä kärkiteemaa:
vastuullisuus, yhteistyötaidot, saavutettavuus ja resurssiviisaus.
Näiden kautta hahmottuvat maakunnan kehittämisen painopisteet ja toimenpiteet.
Näillä sanoin terveiset myös Maakuntavaltuustosta.

Henkilökohtaisella tasolla haluan kertoa että sain kaksi lastenlasta.
Helmikuussa pojan ja joulukuussa tytön. Onnellinen mummi.
t. Elina
**************************************************************************

Kokoomus täyttää 100 vuotta kolmen vuoden kuluttua.
Puolue on jo aloittanut valmistautumisen satavuotisjuhliinsa, jotka pidetään perustamispäivän kunniaksi 9.12.2018. Juhlavaltuuskunnan puheenjohtajana toimii puolueen varapuheenjohtaja, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ja valtuuskunnan kunniapuheenjohtajana toimii ministeri Ilkka Suominen. Satavuotisjuhlia varten on avattu nettisivu, missä muun muassa käydään läpi puolueen historiaa sekä puhutaan tulevasta (www.kokoomus100.fi).
Salon Kokoomusnaiset täyttää 100 vuotta 2019.
Valmistautuminen arvoiseensa juhlaan on alkanut - jokaista tarvitaan.
Pitkä historia, elinvoimainen yhdistystoiminta. Hallituksemme pokkasi kunniakirjan Varsinais-Suomen Kokoomus ry:n järjestötoiminta-kilpailusta 2014. Kolmas Salon Kokoomusnaisille Loimaalla 28.11.2015 Heikki Arikalta ja Juha Rantasaarelta.
Sisaryhdistyksemme Salosta oli myös menestyksekäs.
Naiset hoitavat hommia hyvin!

**************************************************************************
**************************************************************************

Ajankohtaista - Naisjärjestöjen toiminnan jatkuminen on turvattava

Valtioneuvoston talousarvioesitys vuodelle 2016 esittää nais- ja neuvontajärjestöjen valtionapuun 14 prosentin leikkausta. Lisäksi eduskunnalta vuosittain saatu lisärahoitus on aiemmin leikattu pois valtiovarainministeriön budjettiesityksestä. Taloudellisesti poikkeuksellisena aikana naisjärjestöjen osaamista ja ääntä tarvitaan yhteiskunnassa,
sillä vaarana on, että leikkaukset johtavat tasa-arvotilanteen taantumiseen.

**************************************************************************

Naisjärjestöjen Keskusliiton syyskokous 18.11.2015 JULKILAUSUMA

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja itsehallinnon uudistuksen sukupuolivaikutukset on arvioitava
Kunnilla on keskeinen rooli kuntalaisten hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja sukupuolten
tasa-arvon toteutumisessa. Kunnanhallitusten ja lautakuntien jäsenten sukupuolijakauma
on tasa-arvoistunut kiintiösäännön myötä. Tasa-arvo ei kuitenkaan yllä kuntien korkeimpaan päätöksentekoon. Vaalikaudella 2008-2012 kunnanvaltuustojen puheenjohtajista alle 30 prosenttia ja hallitusten puheenjohtajista hieman yli 20 prosenttia oli naisia.
Kunnat ovat tällä hetkellä suuri naisvaltaisten alojen työnantaja. Tilastokeskuksen mukaan palkkaerot kunnissa toimivien naisten ja miesten välillä kasvavat koko työuran ajan ja eläkeikään tullessa palkkojen ero on keskimäärin 850 euroa miesten hyväksi.
***************************************************************************

Hanke-ehdotus Suomi100-ohjelmalle: 100 tasa-arvotekoa
Tasa-arvoasiain neuvottelukunta Tane ja Naisjärjestöjen Keskusliitto esittävät Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaan 100 tasa-arvotekoa -hanketta, jossa
tehdään uusia ja konkreettisia tekoja tasa-arvon edistämiseksi.
Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlitaan vuonna 2017 monin tavoin. Tasa-arvo kuuluu suomalaisten itseymmärrykseen ja perusarvoihin ja se sisältyy myös suomikuvaan maailmalla. Olemme ylpeitä naisten oikeuksien varhaisesta kehittymisestä, yleisestä ja yhtäläisestä ääni-oikeudesta jo lähes 110 vuotta sitten. Maailman ensimmäiset vaaleilla valitut naiskansanedustajat olivat suomalaisia. Sukupuolten välisestä tasa-arvosta on tullut myös
Suomen käyntikortti ja vientituote. On tärkeää, että tasa-arvo ja naiset ovat näkyvästi esillä myös juhlavuoden hankkeissa.
Juhlavuonna lujitetaan suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta muistamalla yhteistä menneisyyttämme ja kulttuuriamme. Yhteen kansaan mahtuu kuitenkin myös paljon moninaisuutta: meillä on eri sukupuolia, äidinkieliä, uskontoja, seksuaalisia suuntautumisia, etnisiä taustoja ja niin edelleen. Moninaisuus ei ole ristiriidassa yhtenäisyyden kanssa, vaan päinvastoin tukee sitä. Meissä on aina ollut moninaisuutta ja tulevaisuudessa se näkyy vielä enemmän. 100 tasa-arvotekoa on sekä tunnustus tuolle moninaisuudelle että prosessi, jossa luodaan tilaa ja mahdollisuuksia olla moninaisia yhdessä. Ottamalla kaikki kansalaiset mukaan yhteiskunnan täysivaltaisiksi ja tasa-arvoisiksi jäseniksi luomme hyvinvoivaa ja kestävää Suomea myös seuraavaa sataa vuotta varten.
Paikallisen yhteistyön parantamiseksi otetaan Salossa käyttöön uusi työvaliokunta

Valiokunta käsittelee kaupungin vuosikellon mukaisia asioita sekä muita ajankohtaisia asioita keskittyen Kokoomuksen kannalta strategisesti tärkeisiin päätöksiin. Se valmistelee asioita, muodostaa pohjaa kokoomuslaiselle kannanmuodostukselle, informoi ryhmää ja kunnallisjärjestöä sekä valmistelee asioita, joista neuvotellaan muiden ryhmien kanssa. Valiokunta käsittelee kokouksessaan valikoidusti tulevien kokousten (KH ja lautakunnat) asioita tarpeellisiksi katsomiltaan osin ja niiden raporttien pohjalta, joita lautakuntien puheenjohtajat ovat toimittaneet työvaliokunnalle.
Työvaliokunta ei ole päättävä elin, vaan päätökset tehdään kunnallisjärjestön hallituksessa
ja valtuustoryhmässä.

Kokoonpano
– kunnallisjärjestön puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
– valtuustoryhmän puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
– kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajistoon kuuluvat kokoomuslaiset
Työvaliokunnan puheenjohtajana toimii kunnallisjärjestön puheenjohtaja ja sihteerinä kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

**************************************************************************
Strategiaa tulevalle 2016–2020 kaudelle
Kokoomuksen Salon Kunnallisjärjestö ry:n strategiaan on kirjoitettu Salon Kokoomuksen yhteinen tahtotila ja tulevaisuuden tavoitteet. Visio, tulevaisuuden tavoite- ja tahtotila, saavutetaan kuuden strategisen tavoitteen avulla.

1. Kunnallisjärjestön toiminnan perusta eli missio on määritelty yhdistyksen säännöissä.
Kunnallisjärjestö edustaa puoluetta Salon kunnallispoliittisessa toiminnassa, toimii yhteistyössä piirin ja kokoomuslaisten kunnanvaltuutettujen muodostaman valtuustoryhmän kanssa sekä jäsentensä yhdyssiteenä. Pyrkimystensä toteuttamiseksi se
- huolehtii kunnallispoliittisesta toiminnasta
- valmistelee ja hoitaa vaalitoimintaa
- harjoittaa tiedotustyötä ja julkaisutoimintaa
- suorittaa jäsenhankintaa sekä
- järjestää kokouksia, koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia ja juhlia

2. Arvot ohjaavat toimintaa.
Arvot kuvaavat sitä tapaa, miten toimimme päivittäin pyrkiessämme visiota kohden.
Kokoomus on aito kansanliike, jonka tavoitteena on luoda mahdollisuuksien tasa-arvon Suomi. Haluamme säilyttää hyvinvoinnin ja toivon paremmasta myös vaikeina aikoina.
Salon Kokoomuksen keskeisimmät arvot ovat
• Vastuu
• Välittäminen
• Vapaus
• Sivistys

3. Strategiset tavoitteet
Strategia on yhtä kuin päätökset, valinnat ja toimenpiteet, joilla pyritään päämäärään. Tavoitteet ovat virstanpylväitä, jotka odotamme saavuttavamme ja joihin sitoudumme.
Salon Kokoomuksella on kuusi strategista tavoitetta, jotka saavuttamalla myös visio toteutuu.
a) Osaamisen hyödyntäminen
Kartoitetaan luottamushenkilöiden ja jäsenten osaamisalueet.

b) Monikanavainen tiedottaminen
Valtuustoryhmä ja kunnallisjärjestö tiedottavat yhdessä. Tiedottamisen selkeyttämiseksi kunnallisjärjestö nimeää tiedottajan, jolla on tiedotusvastuu.
c) Kiinnostava jäsenyys
Jäsenyyden kiinnostavuutta mitataan sen määrän kehityksellä.
Kunnallisjärjestö järjestää vuosittain vähintään yhden yhteisen tapahtuman
kuten juhlat, tanssit tai talkoot.
d) Selkeä päämäärä
Kokoomuksen Salon kunnallisjärjestön ja Salon Kokoomuksen päämäärä on
olla Salon ykköspuolue kaikin tavoin.
e) Toimiva yhteistyö
Salon Kokoomuksessa haetaan yhteinen kanta reilusti keskustellen, toisten näkemykset huomioiden ja muita kunnioittaen.
f) Toiminnan ilo
Kriittinen menestystekijä on löytää uudelleen ilo tehdä yhdessä työtä yhteisten asioiden eteen. Toiminnan iloa mitataan tapahtumien, osallistujien ja talkoolaisten määrällä. Lisäksi aloitetaan ”vuoden Salon Kokoomuslaisen” valinta.

4. Visio eli organisaation tulevaisuuden tahtotilan kuvaus

Salon Kokoomus on yhtenäinen, yhteistyökykyinen ja avoin yhteisö,
joka tekee päätöksiä vastuullisesti ja oikeudenmukaisesti Salon parhaaksi.

**************************************************************************
SSO-vaalit
Suur-Seudun Osuuskaupan edustajavaalit järjestetään kevään kuluessa.
Yhdistyksellä on perinteisesti ollut useita ehdokkaita ja hyvällä menestyksellä.
Vaalivastaavamme Marju Vidberg tiedottaa ja kokoaa ehdokassuostumukset.
Ehdokaslistat on jätettävä viimeistään 4.2.

Kunnallisjärjestön työryhmät ja toimikunnat
Paikallisen kuntavaaliohjelman tekoa varten perustetaan työryhmät toimialoittain
• sivistys (varhaiskasvatus, koulutus, kulttuuri, liikunta)
• talous
• kaupunkikehitys
• sote


Ilmoitathan viipymättä Marjulle, jos olet kiinnostunut em. ehdokkuuksista.

Toimintakalenteri – kevät 2016

tammikuu
21.1. Kokoomuksen Varsinais-Suomen piiri haluaa toivottaa uudet jäsenet ja kaikki
klo 17-20 toiminnastamme kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan porukkaan.
Uusien ilta järjestetään klo 17-20 Varsinais-Suomen Kokoomuksen
piiritoimiston alakerrassa, Uudenmaankatu 19 A, Turku.
Vinkkaathan toiminnastamme kiinnostuneelle ystävälle tai tuttavallesi!
Ilmoittautumiset malla.rannikko-laine@kokoomus.fi tai 040 7213429.

23.-24.1. Salon Kokoomusnaiset ovat mukana Salon Messuilla. Lähde mukaan!
Myydään omia teematuotteita ja järjestetään mahdollisesti pika-arpajaiset.

helmikuu
5.2. Varsinais-Suomen Kokoomusnaisten Helmitanssiaiset Börsin Jugendsalissa Turussa.
klo 19-24 Illan aikana nautitaan kolmen ruokalajin saaristolaismenu, tanssitaan
RKO-orkesterin tahdissa, kuullaan juhlapuheita ja pidetään arvonta.
Hyväntekeväisyyskohteena on Turun lasten ja nuorten klinikka. Lippuja 55 €
malla.rannikko-laine@kokoomus.fi tai 040 7213429. Myös arpoja saa
ennakkomyynnillä 10 €/kpl (voit osallistua arvontaan, vaikka et pääse paikalle).
Tervetuloa juhlimaan ja nauttimaan illasta! Ota perheenjäsen tai ystäväsi mukaan!

11.2. Uusien jäsenten verkostoitumisilta \ Turku.

maaliskuu
8.3. Kansainvälinen Naisten Päivä.
Tarkentuu. Yhteistä ohjelmaa salolaisten naisyhdistysten kanssa.

30.3. Sääntömääräinen kevätkokous
Ylhäisten sisustustehtaalla (Ylhäistentie, Salo).
Sääntöjen määräämät kevätkokousasiat, myymäläesittely ja pientä iltapalaa.

huhtikuu
(avoin) Retki Perniöön, kuvanveistäjä Armas Hutrin taiteilijakotiin Pyynpivoon.
Emäntänä toimii taiteilijan tytär Kaija Rosma. Tutustutaan samalla saippuan
valmistukseen ja tehdään talkoilla saippuaa myyntiin kesätapahtumia varten.

toukokuu
12.5. Retki Mathildedaliin. Matkataan yhteiskyydillä Teijon kyläravintolaan ja tutustutaan
paikallisen kyläpanimon toimintaan ja tuotteisiin.
Retken hinta on kyyteineen 30 euroa ja mukaan mahtuu 20 nopeinta ilmoittautujaa.

kesäkuu
10.-12.6. Puoluekokous Lappeenrannassa.
(avoin) Kunnallisjärjestön perinteinen kesäseminaari.








( 253 views )   |  permalink   |  

8.1.2016 
perjantai, tammikuu 8, 2016, 15:29
2016 vuosi on jo hyvässä vauhdissa.
Kaikkea hyvää Sinulle. Olen aloittanut tämän vuoden kahden pikkuisen mummina. Tyttövauva syntyi 22.12.2015 Emilialle ja Mikolle Tyks:ssä. Kaikki sujui hyvin.
Roni on jo 10 kuukautta. Even ja Juhan poika.

Salon Kokoomusnaiset järjestäytyi eilen illalla PerniösSä. Yhdessä laadimme ohjelmaa kevääseen. Kiva ilta.

Kokousaikataulut hakevat paikkansa. Ja työn sekä luottamustoimen organisointi alkaa jälleen. Tänä keväänä Koen Uutta. Keväällä osallistun Maanpuolustuskurssille kuukauden ajan. Hyvin kiintoisaa.
Paukkupakkasilla pitää lämmittää taloa ja hoitaa eläimiä. Nytkin tuli kohisee puuhellalla sekä takassa. Ja kohta mennään saunaan. Ihanaa polttaa kynttilöitä. Nauttia pakkasten luomasta "Ei ole pakko lähteä mihinkään meiningistä"
Jalkahoidossa kävin kun halkeamat haittasivat kävelyä, kannatti. Lupasin mennä nopeammin seuraavalla kerralla. Ja kampaajalle herään aamulla. Itseään ei pidä unohtaa, vaikka talvihorros houkuttaakin.
Nautitaan arjesta. Perheestä, kannustetaan kanssaihmisiä jaksamaan. Yhdessä on helpompaa.




( 275 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | Seuraava> >>