Monissa keskusteluissa tarvittaisiin puheenjohtajan
lisäksi kuuntelemisen johtajaa.

-Paula Sainio

...ja hedelmällistä, avointa keskustelua! sanon minä.

Marianne Heikkilä aloittaa Marttaliiton toiminnanjohtajana, onnea ja menestystä toiminnalle. Yhteisvastuukeräys käynnistyy ensi sunnuntaina. Itse muistan pitäneeni arjessa menneinä vuosina Penninvenyttäjän käsikirjaa tuloista ja menoista. Arkeen tarvitaan samanlaista mallia.

Teologian maisteri, Kirkon Ulkomaanavun sidosryhmäjohtaja Marianne Heikkilä (41) on valittu Marttaliiton toiminnanjohtajaksi 1.2.2010 alkaen.

Heikkilä on toiminut joulukuusta 2004 lähtien Suomen suurimman kehitysyhteistyötoimijan, Kirkon Ulkomaanavun kotimaantyön apulaistoiminnanjohtajana ja varainhankinnan johtajana sekä sidosryhmäjohtajana. Tätä ennen hän on toiminut Kirkkopalvelujen viestintäpäällikkönä vastaten mm. Yhteisvastuukeräyksen viestinnästä.
Marianne Heikkilä on tullut tunnetuksi myös kolumnistina, kirjoittajana ja kouluttajana. Vuonna 1995 hän sai kirkon tiedonvälityspalkinnon aikakauslehti Etsijän vastaavana päätoimittajana. Kirjoittamisen lisäksi Heikkilä on luennoinut ja konsultoinut muun muassa erilaisista työyhteisökulttuureista ja yhteiskunnallisista sosiokulttuurista muuttujista sekä hyvän työelämän edellytyksistä. Heikkilä oli myös perustamassa Kirkon Ulkomaanavun hallinnoimaa rahastoa, Naisten Pankkia vuonna 2007 sekä eettistä kehitysmaalahjaa, Toisenlaista lahjaa, vuonna 2005.
Marttaliitto edistää kotien ja perheiden hyvinvointia sekä kotitalouden arvostusta. Marttapiirit järjestävät valtakunnallisesti kaikille avointa kotitalousneuvontaa ja lisäksi kursseja mm. maahanmuuttajille, yrityksille, ystäväpiireille, jäsenistölleen sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja heidän perheilleen. Marttayhdistyksissä on jäseniä yli 40 000. Järjestö on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tänä vuonna Marttaliitto on 7.2.2010 alkavan, Suomen suurimman, Yhteisvastuu -kansalaiskeräyksen pääyhteistyökumppani.
Lisätietoja: www.martat.fi
Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja Merja Siltanen, p. 010 838 5551, 050 468 2315, etunimi.sukunimi@martat.fi
Marianne Heikkilä, p. 040 501 3567, marianne.heikkila@kirkonulkomaanapu.fi

Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä,
mutta muutamien täytyy itse päästä pissamaan
sähköpaimenen lankaan.

-Tom Lundberg

Tänään jatkettiin kunnantalokierrosta: Suomusjärvi, Kiikala, Kuusjoki. Suomusjärven kirjasto toimii mukavasti ja on koettu hyväksi, nuorisotilat vaativat jäsentämistä. Kiikalan katselmus toi positiivista mielikuvaa. Kuusjoen loistokkaan koulun valmistuttua on perattavaa, vanhoja kiinteistöjä on paljon. Kirjaston sijainti hämmästytti.

Lohjan Kaupunginhallitus tuli Saloon vieraisille. Virkamiesjohto esitteli tilannekatsausta ja yhteisiä intressejä puhuttiin auki. Mielenkiintoista keskustelua ja näkökulmia.
Tältä näytti aamulla lähtiessä, olimme taas saaneet untuvalunta yön aikana 10 cm.

Ajatus, hyvä tai paha, muuttuu teoksi ja aikaa myöten tottumukseksi -
se on elämän laki. Minkä elät ajatusmaailmassasi, sen huomaat ennemmin tai myöhemmin toteutuneeksi elämässäsi.



Kierrätysjärjestelmä on kuluttajalle helppo ja edullinen

Kun kodin sähkölaite on aika poistaa käytöstä, kuluttaja voi palauttaa sen maksutta lähimpään keräyspisteeseen. Hankkiessasi uuden laitteen saat kaupasta tietoa, minne voit palauttaa vanhan laitteesi maksutta. Voit myös etsiä Sinua lähimpänä olevan keräyspisteen Sertyn hakukoneella.

Ennen kierrätystä, poista vanhoista laitteista ylimääräiset osat, esimerkiksi jääkaapista elintarvikkeet ja pölynimurista pölypussi. Sen jälkeen kierrätysjärjestelmä huolehtii siitä, että laitteen eri osat päätyvät asianmukaiseen jatkokäsittelyyn ja uusiokäyttöön. Turvallisuussyistä vain kokonaiset laitteet kelpaavat keräyspisteisiin. Jos haluat, voit tilata kaupan yhteydessä maksullisena palveluna uuden laitteen kotiinkuljetuksen ja vanhan laitteen kuljetuksen kierrätykseen.

Rouskis esittää uutta ekomaksua
Jätehuoltoyhtiö Rouskis esittää, että sen osakaskunnissa otetaan
käyttöön ekomaksu. Sitä
perittäisiin kaikilta asuinkiinteistöiltä.

Ekomaksun tuotoksi arvioidaan 750 000 euroa. Sillä katettaisiin
palveluita, jotka ovat
asiakkaalle asiointitilanteessa maksuttomia. Niitä ovat muun muassa
hyötyjätepisteet ja
hyötyjätteiden keräys sekä ongelmajätteiden keräys ja toimittaminen
käsittelyyn.

Vakituisen asunnon vuotuinen ekomaksu olisi 30 euroa ja kesäasunnon 15
euroa. Vähintään
kymmenen asunnon yhtiössä vuosimaksu olisi 20 euroa/asunto.

Rouskis Oy:n hallitus lähetti ekomaksuesityksen kuntien käsiteltäväksi
tällä viikolla.
Jätehuoltoyhtiön osakkaat ovat Salo, Paimio, Sauvo ja Kemiönsaari

Kylläpä kiireellä ja hosuen yksipuolisesti asioita lähdetään viemään. Valtuuston siunattavia asioita. Rouskiksen uusi halltus varmasti myös linjaa asian.

Olipa kivaa Perniön Emäntäkerhon 40 vuotisjuhlissa. Loistava ohjelma, ruoka ja seura. Siinä kaikki onnistumisen ainekset. Historiikista kuuli että yhteinen tekeminen ja vertaisryhmä on maaseudun naisia yhdistävä voimavara. Illan ohjelmaan kuului myös tanssi. Alikulman nuorisoseurantalo on loistava paikka kokoontua. Olemme useasti saaneet olla mukana yhteisissä illoissa. Emäntäkerho on mainio työrukkanen; naiset saavat aikaan ilolla ja hyvällä fiiliksellä asioita. Toki vetovastuuliset palkittiin hyvin tehdystä työetä. Nykyinen pj Kaisa Erjala, äiti, lääkäri ja tohtori tervetuliaspuheessaan kokosi asiat yhteen. Sihteeri Tiina Forström sai kiitosta vuosia tehdystä työstä. Loistavaa ja ihailtavaa oli erityisesti se, että kaiken ikäiset matkan varrella Emäntäkerhossa vaikuttaneet ja perustajajäsenet olivat paikalla kertomassa historian vaiheita.
Kiito Emäntäkerholle siitä, että se elää ajassa ja muuntuu tilanteissa ihmisille sopivaksi voimayksiköksi. Mukaan saa tulla kun pääsee ja ilmapiiri on avoin. Menestystä tulevaisuuteen!

Aamuinen HS Artikkelissaan Espoon kaupunginjohtajan lähtölaskennassa sivusi kuumaakin kuumemempaa aihetta. / Minusta. / Marketta Kokkonen jää eläkkeelle. Espoossa pitkän uran tehneeltä kaupunginjohtajalta tuli näkemys kaupungintaloasiaan. Hänen mielestään ongelmallisen kaupungintalon voisi purkaa eikä uutta tarvitsisi rakentaa. Kokkonen sanoo, ettei Espoo tarvitse kaupungintaloa ollenkaan. Ei tämän päivän hallinto tarvitse pönötyspytinkejä, kuntalaisen kannalta on ihan sama, missä kopissa virkamiehet istuvat. Valtuustotalo on demokratian kannalta tärkeä, se on sydän ja ydin.

Aluksi Antti Mykkäsen artikkeli, lopuksi omia, artikkelista heränneitä ajatuksiani.

Kohta on aika perustaa vanhainkoteja ja palveluasuntoja sinne, missä on työvoimaa, hyvä hoitokulttuuri ja alhaiset kustannukset.

Eurooppa on vanheneva ja näivettyvä maanosa. Osuutemme maapallon väestöstä laskee 12 prosentista seitsemään prosenttiin vuosisadan puoliväliin mennessä.

Nykyisen vanhusten huoltosuhteen säilyttämiseksi maanosamme väkimäärän pitäisi kaksinkertaistua miljardiin asukkaaseen vuoteen 2050 mennessä. Niin ei tietenkään käy.

Suomessa yli 65-vuotiaiden osuus kaksinkertaistuu 50 vuodessa 0,8 miljoonasta 1,8 miljoonaan. Tuetun palveluasumisen ja laitospaikkojen tarve tuplaantuu jo parissa vuosikymmenessä, vaikka kuinka vahvistamme vanhusten kotihoitoa.

Laitoksia voidaan aina pykätä, jos on veronmaksukykyä, mutta hoitajia ei saa rahallakaan, ja heidän määränsä pitäisi vähintään tuplata.

Hoitotarpeen tyydyttämiseen ei ole vain yhtä reseptiä. Tuottavuutta on parannettava. Avohoitopainotteisuus on oikea linja. Koulutuspaikkoja on saatava lisää hoitoaloille. Hoitohenkilökunnan saamiseksi tarvitaan myös aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa.

Nämä toimenpiteetkään eivät pitkässä juoksussa riitä.

Kohta on aika perustaa vanhainkoteja ja palveluasuntoja sinne, missä on työvoimaa, hyvä hoitokulttuuri sekä alhaiset investointi- ja elinkustannukset.

On helppo löytää maita ja kulttuureita, jotka ovat meitä paljon pitemmälle kehittyneitä vanhusten kunnioittamisessa. Agraariyhteiskunnan sukupolvien pihapiiriasuminen on meillä historiaa, johon ei näköjään ole paluuta.

Tuotannollinen työ on pitkään siirtynyt lähinnä Kaukoitään. Samalla suunnalla voidaan hoitaa myös meitä eurooppalaisia. Se tulee sitä välttämättömämmäksi, mitä pitempään vitkastellaan aktiivisen maahanmuuttopolitiikan kanssa.

Joku voi arvella, että me tulevat vanhukset emme halua muuttaa eläkevuosiksi vieraisiin kulttuureihin. Valtaosa ajatteleekin varmasti näin.

Tilanne kuitenkin muuttuu koko ajan. Elämme entistä pitempään ja aktiiviaikamme jatkuu. Nykyiset kolmekymppiset ovat jo Kaukoidänkin kolunneita reppumatkailijoita siinä, missä heidän vanhempansa pörräsivät Euroopassa.

Moni suurten ikäluokkien edustaja viettää jo pitkiä aikoja vaikkapa Thaimaassa. Kulttuuri on tuttu. Ilmasto on ihanteellinen, jos pitää lämmöstä. Kaduilla ei tarvitse liukastella. Hankeen paleltumisen vaaraa ei ole. Palvelut pelaavat ja eläminen on merkittävästi Suomea edullisempaa.

Vaihtoehto on toki Espanjakin, kymmenien tuhansien suomalaisten peruskohde. Sää on sielläkin omaamme parempi, mutta elinkustannukset selvästi Kauko-itää kalliimmat.

Myös yhdistelmä on mahdollinen: talvi vietetään lämpimässä ja kesä kotimaassa.

Entäpä kielikysymys. On epätodennäköistä, että ryhtyisimme opiskelemaan thaita tai indonesian eri murteita. Käytännössä on varauduttava siihen, että hoitokielinä ovat englanti, osin tulkaten, ja suomi. Suomalaisille hoitajillekin työ erilaisissa ympäristöissä voi tuoda vaihtelua.

Tulevina vuosikymmeninä kielikysymys ei enää ole suuri ongelma. 1960-luvulla ja myöhemmin syntyneillä englanti on luonteva käyttökieli. Monelta muultakin arkiasiat hoituvat englanniksi.

Merkittävä kysymys on, voiko suomalainen yhteiskunta, kunnat mukaan lukien, tukea hoitoa, joka ei joka sekunti tapahdu nykyisillä kotimaisilla kielillä. Veikkaan, että tulevaisuudessa kyllä.

Kysymys on vapaaehtoisuudesta. Kaikkien suomalaisten perusoikeus on saada hoitonsa kotimaassa. Mutta halukkaille on tarjottava myös toinen vaihtoehto.

Valtion ja lainsäädännön on tulevaisuudessa oltava entistä joustavampia. Yksilöllisille ratkaisuille on annettava tilaa etenkin silloin, kun ne eivät sodi kenenkään perusoikeuksia ja oikeusturvaa vastaan ja ovat kansantaloudellisesti perusteltuja.

Tänä päivänä vanhainkotien käyttökustannukset ovat Suomessa keskimäärin 126 euroa hoitopaikkaa kohden vuorokaudessa. Pirkanmaalla luku on vielä merkittävästi korkeampi, 227 euroa.

Thaimaassa vanhainkodin hoitopäivän hinnaksi saadaan alle kolmannes Suomen keskihinnasta eli noin 40 euroa. Tällä hinnalla voidaan henkilökunta vielä tuplata, tarjota vanhukselle oma 30 neliön huone ja maksaa laitosinvestointi kahdeksassa vuodessa.

Tehostetun palveluasumisen vuorokausikustannus on Suomessa 92 euroa. Vastaavalla tavalla tuettu asuminen voidaan Thaimaassa hoitaa kolmasosalla Suomen kustannuksista.

Thaimaa-vaihtoehdossa yhteiskunnan säästö on vuositasolla 30 000 euroa vanhainkotipaikkaa kohden. Pirkanmaalaisten kohdalla säästö olisi jopa noin 70 000 euroa vuodessa per vanhus.

Ehkäpä yksi vuosittainen tonnin edestakainen lentolippukin tuntuu näillä säästöillä kohtuulliselta. Pitkäaikainen oleskelu on myös ympäristön kannalta kestävämpää kuin lyhyet pyrähdykset.

Jos vaikkapa 10 prosenttia tulevista yli 65-vuotiaista hoidattaisi itsensä vuonna 2030 Thaimaassa (tai vastaavassa maassa) niin, että verovaroista korvattaisiin hoitopäivän hinta, olisi yhteiskunnan säästö nykyrahassa noin 200 miljoonaa euroa vuodessa.

On veronmaksajien etu tukea niitä ikäihmisiä, jotka haluavat tulevaisuudessa valita ulkomaisen hoitovaihtoehdon.

Sosiaaliturvamme on asumisperusteinen: sidoksissa kotipaikkaan. Vain eläkkeen saa mukaansa. Tukia ei nyt voi käyttää ulkomailla, etenkään Euroopan ulkopuolella. Esimerkiksi Hollannissa kyllä tuetaan senioriasumista ulkomailla.

Lainsäädäntöä on uusittava. Asuinpaikkaan perustuvaa sosiaaliturvaa on joustavoitettava.

Sosiaalietuuksien saamisen myös EU:n ulkopuolella tulee olla mahdollista. Myös kuntien on voitava hankkia hoivapalveluja - palveluasumista ja laitoshoitoa - Suomen rajojen ulkopuolelta.

Kätevintä on edetä palvelusetelin avulla. Vanhuksen on tulevaisuudessa voitava käyttää palveluseteliä myös ulkomailla. Myös omaishoidon tukea on voitava käyttää ulkomailla.

Itsestään selvää on, että hoidon tason on täytettävä meikäläiset laatukriteerit. Sen on oltava palvelusetelin saamisen ehtona. Tässä suhteessa kotimainen käytäntö voidaan laajentaa ulkomaille. Setelin arvo voidaan suhteuttaa kohdemaan kustannustasoon.

Antti Mykkänen

Kirjoittaja on helsinkiläinen valtiotieteen maisteri.

Artikkelista heränneitä ajatuksiani: Vaihtoehtoja tarvitaan. Mutta ristiriitainen olo minulle tuli. Itse vanhempani hoitaneena, en pidä ajatuksesta siirtää omaisia kausas kaukoitään. Lähellä oleminen ja tietoisuus päivittäisestä voinnista oli minulle tärkeää vanhempieni eläessä. Tällaiseen tilanteseen päädytään jos tehdään töitä tulevaisuuden tahdilla, eikä hoideta omaisia, jonkun se on tehtävä. Arvovalinnoilla on sijansa keskustelussa.
Miten suhtaudumme nykyiseen suomalaisen hoitokulttuuriin. Täällä osataan paljon, ihmiset ovat koulutettuja. Erityinen palveluhenkisyys ilmeisesti vetää puoleensa itämaisessa kulttuurissa. Palveluhenkisyys on asia joka meidän tulee tiedostaa ihan joka alalla omassa toiminnassamme. Alkaen ABC:n tytöstä koulun opettajaan. Vuorovaikutustaidoille on sijaa ja ne tulevat olemaan aina arvossaan. Alalla kuin alalla.