28.4.2013 
sunnuntai, huhtikuu 28, 2013, 11:26
Lomautukset tulevat - halusimme tai emme. Nämä säästöt tarvitaan. Teknisessä lautakunnassa äänestystulos oli 7-6. Eli ei lomautuksia. Lomautusten puolesta äänestivät kokoomuksen ja keskustan sekä rkp:n edustajat. Vihreät, sdp, vasemmisto vastustavat lomautuksia. Näyttää siltä, että kaupunginhallitus tulee käyttämään otto-oikeutta, kaupunginjohtajan rolissa.
( 786 views )   |  permalink   |  

21.4.2013 
sunnuntai, huhtikuu 21, 2013, 19:10
Alku aina hankalaa...

Kaupungintalolla oli vilskettä, kun eri ryhmät kokoontuivat keskustelemaan virkamiesten säästöesityksestä. Meillä vastattiin kylelyyn edeltävästi ennen keskustelua. Olipa jopa saatettu vastaukset graafiseen muotoon palaveria edeltävästi. Ryhmässä on opittu nyt puhumaan vilkkaasti ja perustelemaan. Kehitystä on siis tapahtunut. Keskustelua Perniön terveyskeskuksen kohtalosta halusin itse enitn. Sillä alan ammattilaisena on vaikea nähdä miten pärjäämme ilman jatkohoitopaikkaa. Yläasteen yhden koulun lopettamsen jälkeen puollan omalta osaltani sijoitusta jäljelle jääviin yksiköihin. Perniön yläasteelle toivotaan Kiskosta lisää oppilaita. Pienten lukioiden tuki, valtionapuna on Perniössä pitänyt lukion Salossa kustannusneutraalina. Päivähoito mielisi isompiin tiloihin. Lukiotilojen kuntoisuus päivähoitokäyttöön tulee selvittää. Koko kaupungin alueella on monta mietittävää asiakoknaisuutta. Lisää tietoa, lisää laskelmia...varmasti vielä kuumia tunnelmia, ennen kuin päätökset syntyvät. Ja asioita on paljon. Mutta nyt on siis päästy alkuun ja yli puoluerajojen on syytä asioita tarkastella. Kun ei ole rahaa rakentaa, on olemassa olevat tilat otettava haltuun tarkoin.



( 787 views )   |  permalink   |  

12.4.2013 
perjantai, huhtikuu 12, 2013, 05:40
Tarpeellinen kevätsade edistää kesän tuloa

Monella rintamalla on vipinää. Talouden kohtuuttomat haasteet tuottavat tuskaa omassa kaupungissamme. Ankara säästökuuri on välttämätön, mutta haavoittava. Henkilöstö on voimavara. Motivaatiota ei saa hukata. Näissä taloustalkoissa tarvitaan kaikkien panos. Yrittäjiltä odotetaan nyt konkreettisia toimia työllistämiseen. Mielestäni juuri PK-sektori on nyt avainasemassa. Keskeisemmin kuin aiemmin. Työttömyys ja erityisesti nuorisotyöttömyys lamauttaa ja syrjäyttää. Yhteiskunnan pahoinvointi synnyttää levottomuutta ja turvallisuuden vaarantumista. Tästä meidän tulee kantaa huolta ihan kaikkien. Tämä lähtee perheistä, kouluista, kaupungeista, valtion tavasta toimia. Globaali tasapainoilu maailmanrauhan puolesta - perheen hyvinvoinnin kanssa rinnastettuna, on keskeinen elementti. Lastensuojelun barometrit huolestuttavat. Ennaltaehkäisyn puolesta tehdään edelleen liian vähän töitä. Tähän ON NYT paukkuja pantava, eikä vain puhuta kauniisti.

Jännityksellä odotan Pekka Himasen tänään julkaistavaa Tulevaisuus raporttia. Sitten lähdenkin arjen töihin. Odotan jotain hyvää, vaikka huolestuneena olen vaiheita seurannutkin, tuntematta asiaa sen enempää.

Ilkka Juvan ajatuksiin on helppo yhtyä, hän kirjoittaa Salon Seudun Sanomien mielipidepalstalla tänäänkin hyvin.

Teijolainen Marine Alutech on saanut 3,8 miljoonan euron arvoisen tilauksen Itävallasta. Maihinnousuveneistä on kysyntää. Hienoa Niko Haro ja tiimi. Euroopassa itsessään on poveria kun se oikein oivalletaan.

Terveys ja naisten asema on edelleen huolenaihe kehitysmaissa. Avain naisen aseman parantamiseen on koulutuksessa. Koulun päättämisessä naisten ja miesten välillä on suuri ero. Useamat miehet valmistuvat koulusta, kuin naiset. Naisten koulu jää helposti kesken raskauden ja synnytyksen takia. Yksinhuoltajuus on kehitysmaissakin yleistä. Toimeentulo on erittäin kyseenalaista. Helsingin Sanomat esittelee asiaa tarkemmin tänään Mosmbikin osalta. Itse olen tutustunut naisen asemaan Swasimaan näkökulmista. Haasteita riittää sielläkin, talous, terveys ja pahimpana HIV.

Suomessa osotetaan kauan kestäneen asfaltti-kartellin lopputulosta. Viimeinen oikeuden istuntopäivä on tänää. Katsotaan mitä tulee.

Leppoisaa viikonvaihdetta kaikille. Nyt ei ulkoilukeleissä liene kehumista, mutta ajatuksia kannattaa koota siihen miten voimme yhdessä toimien parantaa perheen tilannetta ja terveyttä ja turvallisuutta, samalla yhteiskunnan tilaan peilaten. Tuki kanssaihmisille on pyyteetöntä mutta vaikutukseltaan merkittävämpää. Yhteisöihin kuulumalla löytyy foorumia avoimelle keskustelulle ja vuorovaikutukselle arjen haasteista ja ongelmatilanteista. Luokaamme keskustelevia arkeen luodattuja palaverifoorumeja ja -paikkoja. Tarvitsemme tilaa ajatustenvaihdolle ja parannuskeinojen harkintaan omilla alueillamme ja tarpeelliseksi koetuissa asioissa.

Tsemppiä, pistä itsesi likoon.

( 816 views )   |  permalink   |  

30.3.2013 
lauantai, maaliskuu 30, 2013, 07:24
Rauhaisaa Pääsiäistä

Itse pääsin pääsiäisen tunnelmaan Hiljaisen viikon rukoushetkessä Pyhän Laurin kirkossa Merchior Vulpiuksen Matteus-passioon osallistuen. Passion tapahtumat Jeesuksen piinasta ja kärsimyshistoriasta etenivät evankelista Matteuksen kertomana.
Pääsiäisen kristillinen viesti avautui kuten joulun sanoma. Kiitos kuninkaantien muusikoille ja tapahtuman järjestäjille.

Pääsiäinen antoi mahdollisuuden aurinkoiseen ulkoiluun, tilaa ajatuksille. Loput pääsiäispyhät sitten vierähtävätkin töissä sairaalassa.
( 922 views )   |  permalink   |  

20.3.2013 
keskiviikko, maaliskuu 20, 2013, 19:03
Uskomatonta naisenergiaa luvassa Mathildedalin Ruukkitehtailla

Hot Night in Mathildedal

lauantaina 15.6.2013 klo 18.00-21.30


Ruukinrannantie 6, Mathildedal (Salon keskustasta noin 20 km Teijon suuntaan)



Salon UN Women täyttää 30 ja tuo juhlavuotensa kunniaksi 20 vuotta täyttävän LADIES FIRST BIG BANDin Mathildedaliin. Konsertin tuotto menee maailman naisten ja lasten auttamiseen UN Womenin kohteisiin. Tule kokemaan, että auttaminenkin voi olla iloista. Auta auttamaan ja tule mukaan ilonpitoon!

Liput vain 30 €. Lisäksi voit varata paikan yhteiskuljetuksesta Salo-Mathildedal-Salo a 10 €.

Kannattaa olla liikkeellä ajoissa. Lippujen ja kuljetusten myynti on jo hyvässä vauhdissa.

Illan juontaa näyttelijä Outi Mäenpää. Lämppärinä salolainen tyttöduo. Ruukkihalli on mainio konserttitila, mutta lämmittämätön. Vaatetus sen mukaan.

Tule yksin, kaksin tai kerää kiva porukka. Anna lippu lahjaksi äidille, tyttärelle, työkavereille, asiakkaille.

Konserttialueella myydään paellatyyppistä festariruokaa. Samassa pihapiirissä on Ravintola Ruukin Krouvi ja konserttitilassa on b-oikeuksin varustettu myyntipiste. Tässä konsertissa saa myös tanssia. Luvassa taatusti hauska ilta kivassa ympäristössä. Näistä ladyista tykkäävät sekä naiset että miehet!

Ravintolapalveluista vastaa Kari Itäluoma 0400 790 339.

Majoitusta voi kysyä Krista Gustafssonilta 050 354 2487.

Lippuja (ja yhteiskuljetuksia) voi varata: Hia Sjöblomilta 040 59 12335, hiasjoblom@gmail.com.

Lippuja myynnissä myös:

Salossa Lillan putiikissa, Asemakatu 12, ti-pe 10-17, la 10-14. Sirpa Lehtonen 0440 636 216. Maksu käteisellä!

Mathildedalin Kyläkonttorissa, Krista Gustafsson 050 354 2487. Maksu käteisellä!

Kysy lisää UN Women Salon jäseniltä tai pj. Elina Suonio-Peltosalolta 0440 477287, elina@elinasuoniopeltosalo.fi


KIITOS!









( 813 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 56 | 57 | 58 | 59 | 60 | 61 | 62 | 63 | 64 | 65 | Seuraava> >>