29.4.2019 
maanantai, huhtikuu 29, 2019, 09:01



Naisjärjestöjen Keskusliitto: EU:n on oltava myös naisten!

Naisjärjestöjen Keskusliitto vaatii, että sukupuolten tasa-arvo nostetaan keskeisesti agendalle europarlamenttivaaleissa, Suomen EU-puheenjohtajakaudella ja Euroopan unionin politiikassa. Sukupuolten tasa-arvo ja naisten oikeudet ovat viime vuosina ottaneet takapakkia Euroopan unionissa ja monissa sen jäsenvaltioissa, mukaan lukien Suomessa. Myös Euroopan unionin politiikassa tasa-arvotavoitteita ja -toimia on heikennetty.

Naisjärjestöjen Keskusliitto haluaa lisätä naisten osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia Euroopan unionissa. Politiikan johtopaikat ovat valtaosin miesten hallussa koko EU:n alueella. Naisten osuus Euroopan parlamentin jäsenistä on tällä hetkellä 36 prosenttia. Suomi on kuulunut Euroopan unioniin jo 24 vuoden ajan, mutta naista ei ole vielä kertaakaan valittu Suomen komissaariksi. Naisten tasavertainen osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon on edellytys demokratian toteutumiselle ja naisten osuus päätöksentekijöistä on yksi keskeinen tasa-arvon toteutumisen mittari. Euroopan unioni vaikuttaa laajasti päätöksentekoon Suomessa ja naisten elämään kokonaisuudessaan, mm. samapalkkaisuuteen, lasikattojen rikkomiseen ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseen.

"Voivatko naiset kokea EU:n olevan heit√§ varten, jos valtaosa p√§√§tt√§jist√§ on miehi√§? Jostain kertoo se, ett√§ naisten √§√§nestysaktiivisuus on europarlamenttivaaleissa miehi√§ alhaisempi, kun yleens√§ naiset √§√§nest√§v√§t vaaleissa miehi√§ aktiivisemmin. Me naisj√§rjest√∂iss√§ toivommekin, ett√§ naiset l√§htev√§t aktiivisesti vaaliuurnille. Euroopan tulevaisuutta tehd√§√§n nyt. √Ą√§nest√§m√§tt√§ j√§tt√§minen voi antaa tilaa ryhmille, jotka heikent√§v√§t naisten oikeuksia ja tasa-arvoa Euroopan unionissa," Naisj√§rjest√∂jen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet muistuttaa.

Naisjärjestöjen Keskusliitto kannustaa äänestämään naista europarlamenttivaaleissa, ja on laatinut listan naisehdokkaista.

Europarlamenttivaalit pidetään 26.5.2019. Ennakkoäänestys kotimaassa 15.-21.5. ja ulkomailla 15.-18.5.2019.

Naisjärjestöjen Keskusliiton tavoitteet Suomen EU-puheenjohtajakaudelle.
( 116 views )   |  permalink   |  

27.4.2019 
lauantai, huhtikuu 27, 2019, 16:17
Elina Suonio-Peltosalo 27.4.2019

Tervehdyssanat
Kansallinen veteraanipäivä 27.4.2019, Moision koulu

Arvoisat sotiemme veteraanit ja lotat, veteraanipuolisot ja veteraanilesket!
Arvoisa juhlayleisö!

Kansallinen veteraanipäivä on tarkoitettu kaikkien suomalaisten juhlapäiväksi. Tänään juhlitaan järjestyksessä 33. kansallista veteraanipäivää teemalla On aika muistaa. Kuntaliiton tämän vuoden suosituksessa toivotaan että erityisesti kunnissa, kouluissa ja oppilaitoksissa vietettäisiin kansallista veteraanipäivää.
Veteraanit turvasivat itsenäisyytemme, jälleen rakensivat maan, sekä myöhemmällä toiminnallaan loivat lujan perustan Suomen nykyiselle, arvostetulle kansainväliselle asemalle. Veteraanien työ loi myös perustan kansakunnan keskeisille arvoille, vapaudelle ja vastuulle sekä yhtenäisyydelle ja yhteistyölle. Veteraanien rivit harvenevat ja meidän jälkipolvien on huolehdittava siitä, että muistamme veteraanien sota ajan uhraukset ja sotien jälkeisen valtavan työmäärän itsenäisen Suomen jälleenrakentamiseksi.
Monilla mittareilla mitaten olemme mallioppilas maailman muiden maiden joukossa. Vaikka meidänkin yhteiskunnassamme on ongelmia, ovat ne kuitenkin ratkaistavissa, jos on yhteistä tahtoa. Samalla jälleenrakennusasenteella olemme pyrkineet ratkaisemaan Salon ongelmia, jotka ovat liittyneet työllisyyteen ja sitä kautta kaupungin talouteen. Elinkeinoelämän rajut muutokset ovat Salolle olleet oma taistelunsa.
Tulevaisuus näyttää monella tapaa valoisammalta kuin muutama vuosi sitten. Salolaisille on kertyny muutososaamista, kriisinhallintakykyä, jonka ansiosta Salo varmasti pärjää tulevaisuudessa. Olemme keskellä murrosta, jossa kyseenalaistetaan hyvinvointipalveluiden rakenteita kuin sisältöäkin. Murroksen taustalla on lukuisia tekijöitä maailman taloudesta maamme ikärakenteeseen. Salossa joudumme miettimään kaupungin toimintojen sopeuttamista taloustilannetta vastaavaksi. Tarvitsemme talouskasvua ja lisää työllisyyttä jotta hyvinvointiyhteiskuntamme palveluineen on vakaalla pohjalla. Kaksi kolmasosaa kuntakentästä teki viime vuonna alijäämäisen tuloksen, Salo muiden joukossa.
Salossa on jo tehty kaupunginjohtajamme Lauri Innan johdolla paljon toimenpiteit√§ kaupungin elinvoiman lis√§√§miseksi ja pitovoiman vahvistamiseksi. Toiminnan keski√∂ss√§ on ajatus joka p√§iv√§ paremmasta Salosta. Kaupungin strategiaa toteutetaan k√§rkihankkeiden kautta. K√§rkihankkeita on yhteens√§ kymmenen, joista osa keskittyy kaupungin palvelujen sek√§ toimintojen kehitt√§miseen, kuten esimerkiksi yhteisty√∂ss√§ Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa toteutettava Salon sairaala 2023 ‚Äďhanke, ja osa elinkeinoel√§m√§n sek√§ laajemmin kaupungin elinvoiman vahvistamiseen, kuten esimerkiksi Korvenm√§en ekovoimalahanke, joka on jo edennyt toukokuun alkupuolella pidett√§v√§√§n peruskiven mmuuraustilaisuuteen. Viimeist√§√§n Valmet Automotiven akkutehtaan sijoittumisen my√∂t√§ on my√∂s Nokian entisten toimitilojen hankinta ja Salo IoT Campuksen perustaminen osoittautunut oikeaksi elinvoimaamme kasvattavaksi k√§rkihankkeeksi.


Arvoisa juhlayleisö!
P√§iv√§n teeman mukaisesti meid√§n on todellakin aika muistaa. Ei ainoastaan t√§n√§√§n vaan joka p√§iv√§. Is√§ni Eero Suonio 24.11.1908 Uskelassa syntyneen√§ oli talvisodassa, osallistui jatkosodan taisteluihin Hangon lohkolla Aunuksessa ja Syv√§rill√§ sek√§ Vuoksen-√Ąyr√§p√§√§n ‚Äď Vuosalmen torjuntataisteluissa kes√§n 1944 suurhy√∂kk√§yksen aikana. Vasta sota-ajan j√§lkeen h√§n perusti perheen. Muisto h√§nest√§ on minulle muisto is√§st√§, mutta my√∂s muisto veteraanien ty√∂st√§.
Muistoa vain syvensi osallistumiseni valtakunnalliselle Maanpuolustuskurssille 217, Naisjärjestöjen Keskusliiton varapuheenjohtajana keväällä 2017. Opin kurssilla valtavasti varautumisesta, kriisiolosuhteista, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja maanpuolustuksesta sekä puolustusvoimista. Nykyisin kuulun myös Maanpuolustuskurssiyhdistykseen.
Tämän juhlapäivän teemaan liittyen kysymys on ennen kaikkea siitä minkälaisen Salon ja Suomen me suuret ikäluokat jätämme tuleville sukupolville? Minkälainen on meidän perintömme ja minkälainen on heidän tulevaisuutensa? Vastaukset löytyvät, kunhan teemme töitä yhdessä kaikkia osapuolia kuunnellen, yhdistämällä vanhojen viisauden ja nuorten ennakkoluulottomuuden tiukoissa tilanteissa koeteltuun suomalaiseen sisuun ja sitkeyteen.
Suomi on osaava, tasa-arvoinen ja ratkaisukeskeinen hyvinvointiyhteiskunta. Meillä on vahva toimiva demokratia. Hallinto on luotettavaa ja instituutiot toimivat. Näistä syntyvät vakaus ja sisäinen turvallisuus. Suomessa on puhdas ympäristö ja runsaat luonnonvarat. Koulutustaso on korkea samoin kuin teknologinen osaaminen. Suomalaiset ymmärtävät, että kriisin keskellä on tehtävä vaikeitakin ratkaisuja. Suomella on kyky ja kaikki mahdollisuudet toimia alati muuttuvassa maailmassa.
Haluan omasta ja kaupungin puolesta kiittää kaikkia Salon alueella toimivia veteraanityötä tekeviä järjestöjä. Teette arvokasta työtä salolaisia veteraaneja ja heidän perintöään kunnioittaen.

Arvoisa juhlayleisö
Salon kaupungin puolesta haluan toivottaa teille kaikille hyvää kansallista veteraanipäivää!


Neljäs lastenlapsemme Hilda viettää Veteraanipäivänä syntymäpäiväänsä. Onnea Hilda. Perinne jatkuu, kerromme Veteraanien työstä tuleville sukupolvillemme. Kertokaa kaikki. Lämmöllö, arvostaen ja kunnioittaen, kiitollisena.



( 106 views )   |  permalink   |  

24.4.2019 
keskiviikko, huhtikuu 24, 2019, 10:02
Timo Reina 18.4.2019:
Kuntataloudessa odottaa miljardin tasapainottamisurakka
Timo Reina Linjoilla
Kuntataloudesta ei eduskuntavaalien alla juuri puhuttu. Se onkin monimutkaisine valtionosuusjärjestelmineen turuilla ja toreilla vaikeasti avautuva, abstrakti aihe.

Mutta sitäkin enemmän vaalikeskusteluissa luvattiin palveluiden parannuksia, kuten oppivelvollisuuden pidentämistä, kaksivuotista esiopetusta, tuhatta lääkäriä lisää ja panostuksia vanhustenhuoltoon. Laski miten päin tahansa, jo pelkästään näistä muodostuisi toteutuessaan kunnille yli puolen miljardin euron lisäkustannukset. Valtio on sitoutunut korvaamaan kunnille tällaisten uusien ja laajenevien tehtävien aiheuttamat kustannukset.

Vanhat rästit hoidettava
Kuntatalouden lähtötilanne on kuitenkin heikko. Tähän on keskeisesti vaikuttanut kuntien tehtäväkentän ja tulopohjan pidemmän aikavälin mylläys. Kun mukaan lasketaan tulojen ja menojen lisäksi myös investoinnit, viime vuonna kuntatalous kellotti toiseksi heikoimmat luvut sitten vuoden 1975 kansantalouden tilinpidon mukaisella nettoluotonannolla tarkasteltuna. Tämä kuvaa tilivuoden kokonaistulojen ja kokonaismenojen erotusta investoinnit mukaan lukien. Kunnallisessa kirjanpidossa investoinnit jaksotetaan, mutta tässäkin tarkastelussa tilanne on todella heikko, peräti kaksi kolmasosaa kunnista teki alijäämäisen tuloksen.

Tilannetta ei helpota, ett√§ uusi hallitus saa perint√∂n√§ l√§hes miljardin euron ‚ÄĚkuntatalousvelan‚ÄĚ edelt√§j√§lt√§√§n. T√§m√§ koostuu muun muassa m√§√§r√§aikaisten kiky-sopimukseen liittyv√§n valtionosuusleikkauksen ja valtionosuuksiin tehtyjen indeksij√§√§dytysten p√§√§ttymisest√§. N√§ihin onkin jo varauduttu valtioneuvostossa 4.4.2019 p√§√§tetyss√§ - luonteeltaan teknisess√§ - julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa.

Mutta vaikka mahdollisten uusien ja laajenevien tehtävien rahoitus hoidettaisiin ja määräaikaiset leikkaukset lopetettaisiin kuten voimassa oleva lainsäädäntö ja tehdyt päätökset edellyttävät, eivät nämä toimet vielä kuntataloutta vahvista. Ainoastaan heikentäminen päättyy.

Kuntatalouteen tarvitaan ‚ÄĚtasapainottamismiljardi‚ÄĚ
Samaisen 4.4.2019 p√§√§tetyn julkisen talouden suunnitelmanexternal link mukaan kuntatalouden toiminnan- ja investointien rahavirta pysyy painelaskelman mukaan 1,2‚ÄĒ1,7 mrd. euroa negatiivisena koko kehyskauden 2020‚ÄĒ2023.

Myös kuntatalouden lainakanta jatkaa ripeää kasvuaan. Nythän myös kasvavat sote-menot on sisällytetty kuntatalouden kehitysarvioon. Pelkästään väestön ikärakenteen muutos kasvattaa palvelutarvetta noin 0,5 prosenttia vuosittain. Painelaskelma on tekninen, eikä se ennakoi sopeutustoimia.

Jotta kuntien vastuulla olevien hyvinvointipalvelujen ja muiden tehtävien rahoituksesta sekä kasvavista investointi- ja korjausvelkapaineista selviydytään, tätä tulojen ja menojen ammottavaa aukkoa on kurottava suunnitelmallisesti umpeen. Investointeja on kyettävä tekemään myös tulevaisuuteen, kuten digitalisaation tai tekoälyn täysimääräiseen hyödyntämiseen.

Tämä tarkoittaa, että jo hallitusneuvotteluissa valtion on osaltaan varauduttava tähän toisen miljardin vaativaan kuntatalouden tasapainottamisurakkaan. Se edellyttää tasapainottamistoimia sekä valtiolta että kunnilta - sekä menojen hillinnän että tulopohjan vahvistamisen osalta.

Keinoja on rajallinen määrä; valtionosuusrahoituksen lisäys, kustannuksia aidosti alentavat muutokset tehtäviin ja verotulopohjan vahvistaminen esimerkiksi pääomaverotuloja kunnille kanavoimalla. Luultavasti kannattaa käyttää kaikkia näitä.

Kuntien oltava tasapainottamistalkoissa vahvasti mukana
Tarvittavia kuntataloutta tasapainottavia toimenpiteitä on niiden vaikuttavuuden varmistamiseksi valmisteltava yhdessä kuntakentän kanssa. Kuntien on tehtävä myös oma osuutensa muun muassa menoja ja investointeja priorisoimalla. Kuntaverojen korotuksiltakaan ei voida välttyä.

Kuntatalouden kestävyys lähes unohtui vaalikeskusteluista. Niin ei saa käydä hallitusneuvotteluissa
( 120 views )   |  permalink   |  

20.4.2019 
lauantai, huhtikuu 20, 2019, 06:06
Taas ollaan vuotta vanhempia. -> Jokainen päivä on lahja!


Sofia Vikman
Puheenjohtajan tervehdys

Hyvät kokoomusnaiset,

Lämpimät onnittelut eduskuntaan valituille ja suuret kiitokset kaikille ehdokkaillemme, kampanjatiimeille ja Kokoomuksen vaalityötä tehneille! Kiitos kuuluu myös jokaiselle Kokoomuksen äänestäjälle.

Kokoomuksen naisehdokkaat keräsivät upean yli 225 000 äänen yhteispotin. Kokoomuksen eduskuntaryhmässä työskentelee jatkossa 16 osaavaa naista. Valtakunnallisesti eduskuntavaalit olivat naisten esiinmarssi, ja uuteen eduskuntaan valittiin ennätykselliset 94 naista. Tämä on erinomaista!

Sunnuntain historiallisen tasainen vaalitulos merkitsee, että selkeän voittajan sijaan on useampi tasavahva ja keskisuuri puolue. SDP oli täpärästi suurin 40 paikalla, perussuomalaiset toinen 39 paikalla ja Kokoomus kolmas 38 paikalla ja 17,0 %:n kannatuksella.

Kokoomuksen tulosta voi pitää hyvänä suhteessa vaalia edeltäneisiin mielipidemittauksiin ja muiden hallitusvastuuta kantaneiden puolueiden tuloksiin. Edellisiin eduskuntavaaleihin verrattuna paikkamäärämme nousi yhdellä ja palasimme koko Suomen puolueeksi.

Näissä eduskuntavaaleissa ensimmäistä kertaa yksikään puolue ei yltänyt 20 % kannatukseen. Perinteisten kolmen suurimman puoleen Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n yhteenlaskettu kannatus jäi alle 50 %:n.

Harvinaislaatuista oli myös se, että kolme suurinta puoluetta mahtuivat kannatuksessa yhden prosenttiyksikön sisään. SDP ei oppositioasemastaan ja hurjista vaalilupauksistaan huolimatta saanut kuin 17,7 % kannatuksen. Perussuomalaiset sai 17,5 %:n kannatuksen.

Hallitusneuvottelut alkavat virallisesti ensi viikon perjantaina, kun eduskuntaryhmät nimittävät SDP:n Antti Rinteen hallitusneuvottelujen tunnusteluvaiheen vetäjäksi. Hallitusneuvotteluista ennakoidaan vaikeita. Hankaluutta lisää eurovaalien läheisyys, mikä asettaa paineita erityisesti hurjia vaalilupauksia tehneille puolueille, jotka eivät haluaisi vaalien alla kohdata taloudellista realismia.

Toivottavaa kuitenkin on, että hallitus saataisiin muodostettua kesäkuun alkuun mennessä. Tällöin uusi hallitus ehtii tarttua heinäkuussa alkavaan Suomen EU-puheenjohtajuuskauteen.

Kokoomus on valmis hallitusohjelmaneuvotteluihin. Puoluehallituksessa linjasimme tiistaina, että painotamme seuraavia asioita ylitse muiden:
* Katse pitää olla tulevaisuudessa ja kyvyssä uudistaa Suomea hyvinvoinnin turvaamiseksi.

‚Ė™ Taloudessa, ty√∂llisyydess√§ ja verotuksessa on oltava vastuullinen linja.
‚Ė™ Koulutukseen ja osaamiseen on panostettava.
‚Ė™ Suomi on osa l√§ntt√§ sek√§ aktiivinen EU:ssa.
Muitakin tärkeitä asioita toki on, mutta muissa asioissa varmasti löydetään ratkaisut, jos näistä edellä mainituista linjoista löytyy yhteinen näkemys ja jaettu tilannekuva. Kokoomuksella ei kuitenkaan ole ehdotonta "hinkua hallitukseen", vaan hallitusohjelman täytyy olla sellainen, minkä takana voimme aidosti seistä. Myös turvallisuudesta, perheistä ja ympäristöstä on onnistuttava huolehtimaan sekä mahdollisuuksien tasa-arvoa edistämään. Työ siis jatkuu neuvottelujen parissa.

Uusi eduskuntaryhmämme kokoontui ensimmäistä kertaa tänään torstaina. Kansanedustajien valtakirjat tarkastetaan eduskunnassa ensi viikon tiistaina, ja saman viikon keskiviikkona pidetään uuden eduskunnan ensimmäinen täysistunto.

Hallitusneuvottelujen lisäksi suuntaamme seuraavaksi katseet eurovaaleihin, joissa Kokoomuksen tavoitteena on jatkaa suurimpana puolueena. Kampanja-aika on erityisen tiivis ja intensiivinen. Vain vajaan kuuden viikon päästä jännitämme taas vaalitulosta. Kaikki Kokoomuksen eurovaalien naisehdokkaat löydät uusituilta nettisivuiltamme. Käy kurkkaamassa ja lähde mukaan kampanjatiimeihin!

Vaalien aika on paras hetki hankkia uusia jäseniä. Kutsuthan tuttaviasi ja myös eduskuntavaaliehdokkaiden tiimeissä mukana olleita uusia toimijoita rohkeasti mukaan Kokoomusnaisten toimintaan ja jäseniksi!

Kokoomusnaiset täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Puheenjohtajana kierrän loppuvuoden aikana aktiivisesti paikallisissa tapahtumissa. Laita viestiä ja kutsu kylään!

Vielä kerran lämmin kiitos kaikille Kokoomuksen äänestäjille ja vaalityöhön osallistuneille!

Hyvää pääsiäistä!

Sofia Vikman
Kokoomusnaisten puheenjohtaja
kansanedustaja
040 568 3777
sofia.vikman@eduskunta.fi

Seuraa Sofiaa Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

Kokoomusnaiset mediassa
Viimeisimmät Kokoomusnaisten kannanotot mediassa ovat luettavissa alla olevista linkeistä.

Kokoomusnaiset: Vanhemmuuden kustannukset tasattava viipymättä
Kokoomusnaiset: Seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistuksia kiristettävä
Kokoomusnaiset: Tyttöjä suojeltava silpomiselta
Kokoomusnaiset blogi logo
Sofia Vikman: Suomesta paras maa lapsille ja perheille
Anne-Mari Virolainen: Tytöt ja koulutus kehitysyhteistyön kärkinä
Sofia Vikman: Nuoret koulutuksen kautta kiinni työelämään
Mari-Leena Talvitie: Ympäristö ei ole lahja menneiltä sukupolvilta vaan lainaa tulevilta
Yhteystiedot ja lisätiedot:

Jutta Wirén
Kokoomusnaisten pääsihteeri
p. 040 7763640
jutta.wiren@kokoomusnaiset.fi


( 122 views )   |  permalink   |  

14.2.2019 
torstai, helmikuu 14, 2019, 17:23
Hyvää Ystävänpäivää kaikille




Naisten hyvinvointi on tasa-arvokysymys
Naisten sosiaali- ja terveyspalveluille on turvattava riittävät resurssit. Ikääntyvät naiset tarvitsevat inhimillistä kohtelua ja hyvää hoivaa. Hoitohenkilöstö tarvitsee riittävät resurssit, tukipalvelut ja koulutusta. Viime päivien aikana meille viimeistään on valjennut koko karuudessaan maamme vanhustenhoidon tila. Näistä hoidossa olevista vanhuksista valtaosa on ikääntyneitä naisia. Hoitajista, jotka ovat joutuneet kohtuuttoman työtaakan alle ja kantamaan mahdottomalta tuntuvan vastuun valtaosa on naisia. Nyt tietoon tulleet laiminlyönnit, riittämätön henkilöstön määrä, haamuhoitajat, varautumiset tarkastuksiin ovat pysäyttäneet meidät kaikki. Olemme ilmi tulleista vanhusten hoivan laiminlyönneistä pettyneitä ja vihaisia. Tilanteen on muututtava ja lain ja hyvän hoidon vaatimuksia noudatettava.

Naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan sovittelusta on luovuttava. Sosiaali- ja terveysministeriön johdolla toiminut lähisuhdeväkivallan sovittelun selvitystyöryhmä esittää, että sovittelua lähisuhdeväkivaltatapauksissa voidaan jatkaa. Tätä emme voi hyväksyä. Naisten väkivallan uhreina on saatava oikeutta. Sovitteluprosessit jatkavat usein väkivallan kierrettä. Toivomme laajaa poliittista yhteistyötä lähisuhdeväkivaltarikoksien sovittelusta luopumiseksi.

Edessä on vaikuttamisen supervuosi. Naisjärjestöjen Keskusliitto yhdessä 59 jäsenjärjestön kanssa on hyväksynyt yhteisesti ja yksimielisesti hallitusohjelmatavoitteet vuosiksi 2019-2023 Naiset vapaiksi - Tasa-arvo vaatii tekoja. Meneillään on Suomen Euroopan neuvoston puheenjohtajuus, tulossa eduskuntavaalit, Euroopan parlamentin vaalit ja Suomen EU-puheenjohtajuus. Haluamme vaikuttaa tulevaan hallitusohjelmaan #naisetvapaiksi-tavoitteiden mukaisesti ja pidämme tärkeänä, että tuleva hallitus laatii viipymättä kunnianhimoisen tasa-arvo-ohjelman. Olemme keskustelleet meille naisjärjestöille keskeisistä tavoitteista helmikuun alussa mm. Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenjärjestöjen johdon ja eduskunnan naisverkoston kanssa ja tavanneet päättäjiä. Jatkamme tätä työtä.

Seksuaaliselle häirinnälle työpaikoilla on saatava nollatoleranssi. Tällä viikolla julkistetun selvityksen mukaan joka neljäs nuori korkeakoulutettu nainen on kokenut seksuaalista häirintää töissä. Tulokset eivät yllätä. On kuitenkin myönteistä, että meillä viime kuukausina eri työpaikoilla niin eduskunnasta ja ministeriöistä kuin sairaaloista, kulttuurin ja urheilun työpaikoilla on nostettu seksuaalista häirintää keskusteluun, selvitetty ja puututtu tilanteeseen.

Kokoonnumme kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2019 ja keskustelemme siitä, miten jatkossa tasa-arvoteoilla estämme seksuaalista häirintää työpaikoilla. Mukana on upea joukko vaikuttajia, tasa-arvotekojen tekijöitä ja meitä työhömme innoittavia tasa-arvon pitkäaikaisia toimijoita ja esikuvia. Vaikutetaan yhdessä!

Yhteistyöterveisin,

Eva Biaudet, puheenjohtaja Terhi Heinilä, pääsihteeri

Naisj√§rjest√∂jen Keskusliitto ‚Äď Kvinnoorganisationernas Centralf√∂rbund ry
( 272 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | Seuraava> >>