16.8.2010 
maanantai, elokuu 16, 2010, 08:33
Sinulla on itsessäsi juuri nyt
voima tehdä asioita, joita et ole
koskaan kuvitellut mahdollisiksi.
Tuo voima tulee ulottuvillesi samalla
hetkellä kun muutat kuvitelmiasi.

-Maxwell Maltz


Muistetaan positiivisuusviikko 6. - 12.9.2010


Lukuisat kesän onnettomuudet painavat mieltä. Miksi ihmisten elämänhallinta lipeää eritoten kesällä. Alkoholin aiheuttamat hukkumiset ja liikenne onnettomuudet viestivät ikävää kieltään. Välittäminen itsestä ja muista alkaa lipsua. Harha kaikkivoipaisuudesta saa yliotteen. Miksi? Onko suoritusyhteiskuntamme jo niin syvällä, ettei mikään muu merkitse mitään kuin voittaa kilpailussa, haalia taloudellista mammonaa, vai mistä on kysymys. Minua huolettaa suuresta tapa jolla eletään. Tehoa ja tuottavuutta puristetaan ihmisistä kuin koneista, kierroksia lisäämällä. Miten yksilöiden ja perheiden käy. Pitää myös käyttää aikaa syiden ja seurausten selvitelyyn sekä ennaltaehkäisyyn. Inhimillisesti.

Iltapäivällä kaupunginhallitukseen miettimään kaupunkimme asioita. ...ja jälleen näkymä kauniista mökkirannastamme.
( 753 views )   |  permalink   |  

15.8.2010 
sunnuntai, elokuu 15, 2010, 11:09
Teijo

Onnittelut vuoden kylälle. Teijolla on aktiivinen kyläyhdistys. Siellä tehdään töitä hyvällä yhteishengellä ja avoimin mielin. Mathildedal, Mutainen, Kirjakkala ja Teijo siinä ne. Teijon alueen kyläsuunnitelma 2010 - 2014, kannattaa tutustua.

Arvokas kuolema on osa hyvää elämää


Kaikki ihmiset ovat kuoleman edessä tasavertaisia. Parantumattomasti sairaat ovat eriarvoisessa asemassa elämänsä viime kuukausien ja viikkojen aikana. Hoito riipuu siitä missä kunnassa hän sattuu asumaan. Saattohoidon asiantuntijat ja päättäjät väittelevät siitä, tarvitaanko saattohoidon järjestelyyn erillisiä rakennuksia vai voidaanko kuolevien hoito hajautaa tavallisi sairaaloihin ja kotihoitoon. Järjestämisvastuun ja toiminnan organisoinnin pitää olla keskitettyä ja osaavissa käsissä. Saattohoitopotilaat tarvitsevat toimivaa hoitoketjua. Jatkohoidon pitää olla selkeästi suunniteltua ja ja potilaan pitää tietää, mistä saa apua, kun muutos voinnissa sitä vaatii. Potilasta ei saa jättää yksin, kun parantavat hoitoyritykset sairaalassa päätetään lopettaa tuloksettomina. Olon heikentyessä äkisti tai kipujen yllätäessä potilas joutuu hakeutumaan päivystysvastaanotolle. Päivystys on harvoin oikea paikka terminaalipotilaalle. Kuolevan potilaan siirtäminen liinavaatevarastoon tai verhojen vetäminen sängyn eteen monen hengen huoneessa, josa muut katsovat tv:tä, ei ole kunnioittavaa kuolevan potilaan hoitoa.


( 972 views )   |  permalink   |  

14.8.2010 
lauantai, elokuu 14, 2010, 20:35
Nyt jäivät Särkisalon Meripäivät väliin ja tehtiin joukolla hevosille aitausta. Purettiin ihana kesälaidun ja laitettiin uutta sijaa käyttöön. Karvakorvat nauttivat päivästä ja talkoolaiset myös. Tulos oli hieno ja reipasta porukkaa paikalla. Olen omistani ylpeä!
( 977 views )   |  permalink   |  

13.8.2010 
perjantai, elokuu 13, 2010, 08:13
Mitä parhain aamu! Vapaus on tehdä vaikka mitä. Ilmat on vielä hyvät. Hevoslaidunta pitää säätää uudelleen. Talkooporukkaa haalitaa omista joukoista. Lauantaille luvataan ukkosmyrskyä ja sunnuntaille myös. joten liene perjantaille syytä keskittää työt jotka voi tehdä alta poia. Särkisaalon meripäivät ovat viikonloppuna. katsotaan miten ilmaat osuvat, jos sataa ei tule lähdettyä.

KUNTA-ASIAA

http://www.kunta.tv/web/guest;jsessioni ... D74A947708

- kuntien työstä.

http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=25923

Yhteisvalinnasta http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=26011

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=25915
Suomen terveydenhoitomenot edelleen alhaisemmat kuin muissa Pohjoismaissa.


Suomi pärjää hyvin naapurimailleen, sanoo terveysosaston johtaja Jussi Merikallio Kuntaliitosta.
http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=25943


Velka, verotus ja vuosikate kertovat nopeasti kunnan tilan. VM seuraa kuntien taloutta ja tekee kriisikunnille esityksiä talouden saattamiseksi kuntoon.
http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=25950

Ja meillä Salossa...VALTUUSTOKAUDEN STRATEGISET MENESTYSTEKIJÄT

1. Hyvin toimivat peruspalvelut
• Terveyden ja hyvinvoinnin sekä itsenäisen suoriutumisen edistäminen
• Kasvun, oppimisen ja laadukkaan elämän mahdollistaminen
• Asuin- ja toimintaympäristön kehittäminen ja ylläpito

2. Monipuolisen elinkeinoelämän edistäminen ja hyvä työl-lisyys

3. Johtaminen, henkilöstö, strateginen päätöksenteko ja kuntauudistuksen hallittu toteutus

4. Tasapainoinen talous


( 1039 views )   |  permalink   |  

12.8.2010 
torstai, elokuu 12, 2010, 14:01
Upean aamun pyöräretki suuntautui pitkien välimatkojen Perniön maaseudulle. Kurkun viljelyä, kasvihuoneita, kaunista maisemaa ja kuivurin pystytystä. Mukavia puheliaita ihmisiä, hyväntuulisina keskusteli kanssamme aamupäivällä. Kupponen kahvia kulautettiin ja iltapäivällä muihin askareisiin. Kauniina aamuina kannattaa tutustua kotiseutuun ja valloittavan ihaniin ihmisiin. Kun ei asuta lähekkäin on lähdettävä liikkeelle. Pyörällä pääsee ja näkee ja kuulee enemmän.



TIEDOKSI alustava koonti yhteistyöprojektista: Salon A-klinikkatoimi / toimintakeskukset, ryhmätoiminta ja vertaistuki ja muut erilaisuudesta innostautuvat.
Meneillään on Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi 2010. A-klinikkasäätiö suositteli jo alkuvuodesta huomioimaan sen.
Salon A-klinikkatoimen työtapa pitää sisällään kumppanuussopimuksia sekä runsaasti yhteistyökumppaneita. Nyt klinikan juhlavuonna Perniön alueella haluaa myös toimintakeskus Tammitupa yhdessä seurakunnan ja kehitysvammahuollon kanssa koota erilaisten toiminnallisten ryhmien voimat – MYÖS TEIDÄN, kiitos – yhteen.
Pegasoksella Perniöön,

Tipaton Taiteiden Yö

Perniön keskustassa pe, 27.8. klo 19-24.
Kohderyhmät: ”mummosta muksuun, vauvasta vaariin”, matalan kynnyksen tutustumis- ja osallistumistempaus kaikille. Tapahtuma on ilmainen, kahvilatuotteet maksulliset.


- Tapahtuma-alueena Lupajantie 2-6, tapahtumapaikat: Käsityökeskus Maakari – Nuorisotalo Narikka – Kierrätyskeskus – Tammitupa – Sininen Höyhen – parkkialue kunnantalon vastapäätä – yläasteen piha-alue – yläasteen puisto – kirkko – kirkon parkkipaikka (vanha tori).

- Käsityökeskus Maakarissa: Askartelutempaus, lapset + vanhemmat.
- Nuorisotalo Narikka: Avoinna, oma kahvila.
- Kierrätyskeskus: Avoinna, aiheena kierrätys.
- Tammitupa: Tapahtuma-infopiste yleisölle, Taidekahvila, Vaihtoehdon grillikioski, näyttely, runoryhmän ohjelmaa, vertaistuen infoa, ”kuivatusrumpu-asiaa, kuivaa faktaa” ja tammitupa-boolia.
- Sininen Höyhen: Aiheena luontaishoidot, hyvinvointi…
- Kunnantalon vastainen parkkipaikka, ”keskusaukio”: ”tipaton tietokilpailu” yleisölle / A-klinikka, Jukeboxi / Salon teatterin toivelaulukioski, tuunauspiste (yleisö osallistuu), katutanssit/haitarimusiikkia, Kirakan näyttelijöitä roolivaatteissaan, paikallisyrittäjiä esittäytymässä (Voi saada kengät kiiltäviksi/suutari, pieniä kosmetologi- ja parturityöpalveluja, jne…
- Yläasteen piha: Ylätasanteella nuorten hevibändi + 2 muuta paikallista. Alapihalla Saktan opiskelijoiden tempaus lapsille ja nuorille / katumaalausta, pelejä, kasvomaalausta… Maatalousnaiset tarjoavat mehua ja omenoita.
- Yläasteen puisto: Piknik-puisto.
- Perniön kirkko: Kirkossa urkumusiikkia, nuorten bändi ja lasten musisointia vuorotellen illan aikana. Kirkkokonsertti päättää juhlallisesti Tipattoman Taiteiden Yön klo 24 mennessä.
- Vanha tori/kirkon parkkipaikka: Toriyhdistys / Iltatori / Kaffeflikat.


( 907 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 177 | 178 | 179 | 180 | 181 | 182 | 183 | 184 | 185 | 186 | Seuraava> >>