19.8.2010 
torstai, elokuu 19, 2010, 10:45
Jätevesi-ilta kyläläisille

Eilen illalla oli koolla suuri joukko jätevesiasioista kiinnostuneita kyläläisiä Perniön Urheilijoiden majalla. Mukana Lupajan, Pakapyölin, Tuulhatun ja Latokartanon kylien akukkaita.
Tj. Alpo Pauna, Salon Vedestä kertoi kaupungin positiivisesta suhtautumisesta haja-asutusalueiden jätevesiosuuskuntia kohtaan. Valonialta vesiasiantuntija Kati Javanainen tarjosi laajan tietopaketin vesien käsittelystä, hankkeiden rahoituksesta yms., Pääristen jätevesiosuuskunnan pj. Timo Korpinen kertoi kokemuksista oman alueensa osuuskunnan vaiheista. Suunnitteluinsinööri Heikki Kiiski esitteli laatimansa suunnitelman keskustelun pohjaksi. Monipuolista ajatusten vaihtoa, kustannukien vertailua Pääristen hankkeen ja oman aluen tilanteiden välillä. Kiinteistön arvonnousu on kiistämätön jätevesikäsittelyn organisoidun, turvallisen hoitamisen jälkeen. Alueemme on laaja, etäisyydet pitkät, korkeuseroja ja kalliota. Hanke jatkaa kulkuaan. Kymmenhenkinen kiinnostuneiden kyläläisten joukko jalkautuu tarkentamaan vaihtoehtoja linjojen kululle. Laaja kokonaisuus elää ja tiivis ryhmä työstää seuraavan kerran tilannekartoitusta 12.9. klo 17. Jo tehty sunnitelma on pohjana ja halukkaat mukanaolijat kartoitetaan. Kustannukset tarkennetaan alueen täsmentyessä.


Terveiset Yritys Salosta
https://atlanta.scenegroup.fi:2096/3rdparty/roundcube/?_task=mail&_action=show&_uid=8143&_mbox=INBOX
( 1056 views )   |  permalink   |  

18.8.2010 
torstai, elokuu 19, 2010, 10:43
Kuntaliiton tiedotteita, tutustu.
http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;60;498;158321;162721;163495

http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?p ... 820;163899

http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?p ... 364;163968

http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?p ... 364;163526

Naisyhdistyksiin aktiivinen syksy, olethan mukana. Läydä itsellesi aktiivinen ryhmä.


( 1022 views )   |  permalink   |  

17.8.2010 
tiistai, elokuu 17, 2010, 08:46
Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille,
halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja
joustavuutta muuttua.

-BJ Gallagher


Tänään on ohjelmassa Kokoomuksen strategiaryhmän palaveri. Sieltä suoraan Kiskontien Aluetoiminunnan kokoukseen. Katsotaan miten päivä kulkee, ukkosista mainittiin päivän uutisissa. Kaunis aamu. Hevoset olivat ensimmäisen yönsä tallissa laidunkauden jälkeen.
Päivän mietelause kannatta jokaisen lukea ajatuksella. Siihen sisältyy mahdollisuus.Ja siihen minä uskon.

Kunnan kasvot ja äänet

http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=26401

http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=26408

http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=26415

Uusi Kunta 2017 – itsehallintoa, osallisuutta, hyvinvointia ja elinvoimaa

Paneelin alustukseksi projektijohtaja Ari Kolehmainen esitteli Uusi Kunta -projektia. Myös sen tallenne on nähtävissä osoitteessa

http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=26426

Hamina koettaa selvitä Summan tehtaan lopettamisesta ja hakee yhteistyösuuntia, Hannu Muhonen

http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=26522



Pirkanmaan työttömyys tuntuu myös Hämeenkyrössä, Kari Häkämies

http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=26486



Salla selviää harvaan asuttujen kuntien erityistuella, Kari Väyrynen

http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=26501


Suur-Salon rinnalle itsenäiseksi jäänyt Somero pärjää hyvin ja hakee uusia yhteistyösuuntia, Leo Haltsonen

http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=26514


Kunnat ovat erilaisia ja kaikilla on omat haastensa yllä esimerkkejä. Tustu tarkemmin!!
( 1052 views )   |  permalink   |  

16.8.2010 
maanantai, elokuu 16, 2010, 08:33
Sinulla on itsessäsi juuri nyt
voima tehdä asioita, joita et ole
koskaan kuvitellut mahdollisiksi.
Tuo voima tulee ulottuvillesi samalla
hetkellä kun muutat kuvitelmiasi.

-Maxwell Maltz


Muistetaan positiivisuusviikko 6. - 12.9.2010


Lukuisat kesän onnettomuudet painavat mieltä. Miksi ihmisten elämänhallinta lipeää eritoten kesällä. Alkoholin aiheuttamat hukkumiset ja liikenne onnettomuudet viestivät ikävää kieltään. Välittäminen itsestä ja muista alkaa lipsua. Harha kaikkivoipaisuudesta saa yliotteen. Miksi? Onko suoritusyhteiskuntamme jo niin syvällä, ettei mikään muu merkitse mitään kuin voittaa kilpailussa, haalia taloudellista mammonaa, vai mistä on kysymys. Minua huolettaa suuresta tapa jolla eletään. Tehoa ja tuottavuutta puristetaan ihmisistä kuin koneista, kierroksia lisäämällä. Miten yksilöiden ja perheiden käy. Pitää myös käyttää aikaa syiden ja seurausten selvitelyyn sekä ennaltaehkäisyyn. Inhimillisesti.

Iltapäivällä kaupunginhallitukseen miettimään kaupunkimme asioita. ...ja jälleen näkymä kauniista mökkirannastamme.
( 754 views )   |  permalink   |  

15.8.2010 
sunnuntai, elokuu 15, 2010, 11:09
Teijo

Onnittelut vuoden kylälle. Teijolla on aktiivinen kyläyhdistys. Siellä tehdään töitä hyvällä yhteishengellä ja avoimin mielin. Mathildedal, Mutainen, Kirjakkala ja Teijo siinä ne. Teijon alueen kyläsuunnitelma 2010 - 2014, kannattaa tutustua.

Arvokas kuolema on osa hyvää elämää


Kaikki ihmiset ovat kuoleman edessä tasavertaisia. Parantumattomasti sairaat ovat eriarvoisessa asemassa elämänsä viime kuukausien ja viikkojen aikana. Hoito riipuu siitä missä kunnassa hän sattuu asumaan. Saattohoidon asiantuntijat ja päättäjät väittelevät siitä, tarvitaanko saattohoidon järjestelyyn erillisiä rakennuksia vai voidaanko kuolevien hoito hajautaa tavallisi sairaaloihin ja kotihoitoon. Järjestämisvastuun ja toiminnan organisoinnin pitää olla keskitettyä ja osaavissa käsissä. Saattohoitopotilaat tarvitsevat toimivaa hoitoketjua. Jatkohoidon pitää olla selkeästi suunniteltua ja ja potilaan pitää tietää, mistä saa apua, kun muutos voinnissa sitä vaatii. Potilasta ei saa jättää yksin, kun parantavat hoitoyritykset sairaalassa päätetään lopettaa tuloksettomina. Olon heikentyessä äkisti tai kipujen yllätäessä potilas joutuu hakeutumaan päivystysvastaanotolle. Päivystys on harvoin oikea paikka terminaalipotilaalle. Kuolevan potilaan siirtäminen liinavaatevarastoon tai verhojen vetäminen sängyn eteen monen hengen huoneessa, josa muut katsovat tv:tä, ei ole kunnioittavaa kuolevan potilaan hoitoa.


( 973 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 176 | 177 | 178 | 179 | 180 | 181 | 182 | 183 | 184 | 185 | Seuraava> >>