8.9.2010 
keskiviikko, syyskuu 8, 2010, 10:25
Useimmat ihmiset ovat niin kiireisiä
tekemään asioita, jotka heidän mielestään
pitää tehdä, ettei heillä koskaan ole
aikaa miettiä, mitä he haluavat tehdä.

-Kathleen Winsor



Huipputason puhujia Salossa
http://www.sss.fi/uutiset/talous/158163.html
Elinkeinoelämän tarpeisiin.

Koulutetut naiset
Koulutetuilla miehillä ja naisilla suurimmat tuloerot

Mitä enemmän suomalainen nainen opiskelee, sitä huonommin hän tienaa verrattuna yhtä koulutettuun mieheen. Kaikissa teollisuusmaissa näin ei ole: OECD:n tämänvuotinen koulutusvertailu osoittaa että esimerkiksi japanilaista naista opiskelu auttaa kuromaan tuloeroa umpeen. Suomessa täysipäiväisessä työssä olevan, korkeakoulututkinnon suorittaneen naisen palkka yhtä koulutetun miehen palkasta vain reilut 70 %, kun vähemmän koulutetuilla se on lähes 80%.
Opetusneuvos Matti Kyrö Opetushalituksesta sanoo, että Suomen vertailutuloksessa näkyy opiskelualojen sukupuolittuminen. Esim. sairraanhoitajolla ja kirjastonhoitajilla on ammattikorkeakoulu tai yliopistotutkinto, mutta silti pieni palkka, ja näillä aloilla työskentelee selvästi enemmän naisia kuin miehiä. Esimerkiksi rehtoreista paljon suurempi osuus on miehiä kuin opettajista.
Osa-aikatyö heikentää naisten tilannetta.
OECD julkaisee vuosittain laajan koulutusvertailun. Taantuman vaikutukset eivät vielä näy käytetyissä tilastoissa.

http://www.hs.fi/haku/?kaikkiSanat=koulutetut+naiset
Näkökulmaa, kannattaa tsekata
HS uutisoi tänään otsakkeella Miehen korkeakoulutuksesta Suomessa enemmän hyötyä kuin naisen. Portugalissa naisen korkeakoulutus on tuottoisampaa, kertoo OECD-maiden koulutusvertailu. Mm. koulutuksen pituudella on merkitystä. Jaetuilla perhevastuilla myös.

Kiitokset erittäin onistuneesta Lähidemokratiapäivästä. Alustajat antoivat hyviä kokemuksia ja heidät oli valittu niin, että jokaiselta saimme vastauksia omaan tilanteeseemme. Aluetoimikuntien työssä on idea ja kuntalaiskuulemiseen pitää panostaa. Kiitän. Hallituksen ja aluetoimikuntien iltaa odotellessa. Hyvää vuoropuhelua.
( 986 views )   |  permalink   |  

7.9.2010 
tiistai, syyskuu 7, 2010, 12:40
Jokaisen vanhemman pitää muistaa,
että eräänä päivänä heidän lapsensa
seuraavat heidän esimerkkiään,
ei heidän ohjeitaan.


Salon kaupungin palvelustrategia: Tutustu

https://atlanta.scenegroup.fi:2096/3rdparty/roundcube/?_task=mail&_action=get&_mbox=INBOX&_uid=8369&_part=2&_frame=1


Lahden suurkunta kaatui, selvitysmies Soininvaara on pettynyt
http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=28018

Tanskan Odensen mallia kokeillaan...
http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=28001


Tasa-arvo lisää kilpailukykyä


Naisten osuus johtotehtävissä on Suomessa Euroopan kolmanneksi pienin korkeasta koulutustasosta huolimatta.

– Kilpailukykymme vahvistuu, kun otamme tietoisesti, tavoitteellisesti ja tasa-arvoisesti käyttöön yhteiskunnan koko kapasiteetin, älyn ja oivalluksen, kuntien tasa-arvofoorumissa puhunut Ritva Nirkkonen sanoo Hannu Katajan haastattelussa.

Hän on aiemmin johtanut Jyväskylän seudun kehittämisyhtiötä ja työskentelee nykyisin varainhankintapäällikkönä Jyväskylän yliopistolle.

http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=27898





( 825 views )   |  permalink   |  

6.9.2010 
maanantai, syyskuu 6, 2010, 09:50
Näinköhän HIV-tartunnoilta vältytään Swazimaassa?
http://global.finland.fi/public/default ... ture=fi-FI

Hyvää alkanutta positiivisuusviikkoa.
( 1026 views )   |  permalink   |  

5.9.2010 
lauantai, syyskuu 4, 2010, 22:10
http://www.kaks.fi/node/828
Keskustelunavaus kuntaliitoksista

Esa Halme ja Lauri Kuukasjärvi ovat kirjoittanet yhdessä kirjan: Uusi kunta vai kuntaliitos - kuntalaisen itsehallinto

Uusi kunta tarvitsee yhteisen tarinan. Synnyttääkö kuntaliitos aidosti uuden kunnan. Kuntalaisen äänestä olen huolissani. Hallinnolliset kuntaliitokset eivät riitä, pääpaino ei saa olla suuruuden ekonomiassa.
Halme ja Kuukasjärvi tarjoavat teoksessaan vaihtoehtoisen lähestymistavan nykyaikaisille kuntaliitoksille, joissa pienemmät liitoskunnat saavat usein yhdistymisen jälkeen huomata palveluiden karsinnan käynnistyvän kovalla kädellä uuden kunnan periferiasta. Hallinnon valmistelemassa liitoksessa kansalaisten osallisuus on ollut käytännössä olematonta. Monikuntaliitoksissa on luvattu kaunista ja hyvää, mutta liitospäätöksen jälkeen seurava päätös onkin saattanut olla pienen lukion lakkauttaminen. Mikäli viestejä palveluiden parantumisesta ei kuulu tai lupaavammasta tulevaisuudesta, se kertonee uudistuksen tiedottamisen epäonnistuneen. Uusi kunta tulee luoda täysin uudelta pohjalta. Uudella kunnalla tulee olla yhteinen tarina. Uuden kunnan tulee järjestää sosiaali - ja terveyspalvelut korkealaatuisina lähipalveluina. Ellei kuntaliitos pysty vahvistamaan palveluita ja lähidemokratiaa, mihin kuntalaiset liitosta tarvitsevat?
Viimeaikaisissa kuntaliitoksissa on askarreltu muun parissa, lähidemokratia on jäänyt taka-alalle. Aluelautakunnat, -toimikunnat ovat vaikutusmahdollisuuksinen kyseenalaisia. Maaseutualueiden vahvuudet tulee myös tunnistaa. Ovatko alueen yrittäjät, nuoriso, vanhukset, elinkeinoelämä mukana luomassa yhteistä tarinaa?

Tätä jää miettimän. Kuntalaismielipiteellä on minule merkitystä. Kuntalaisille palveluja järjestetään veroeurojen vastineeksi.

Salon Sivistystoimen palveluverkkoselvitys:
https://atlanta.scenegroup.fi:2096/3rdparty/roundcube/?_task=mail&_action=get&_mbox=INBOX&_uid=8355&_part=2&_frame=1


Kuuluuko maaseudun ääni? Lähidemokratia ja alueellinen vaikuttaminen kuntaliitoksen jälkeen

Kuuluuko maaseudun ääni?
-Lähidemokratia ja alueellinen vaikuttaminen kuntaliitoksen jälkeen

Keskiviikkona 8.9. klo 16.00-20.00 Salon lukiossa, Kaherinkatu 2


Seminaarin tarkoituksena on pohtia sitä, miten maaseudun ääni kuuluu laajojen maaseutualueiden Salossa; miten asiat ovat nyt ja tulevaisuudessa? Tilaisuus on tarkoitettu Salon päättäjille, viranomaisille, yhdistystoimijoille ja asukkaille - sekä kaikille alueellisesta vaikuttamisesta kiinnostuneille. Salon esimerkin ohella tilaisuudessa on esillä kuntaliitoskokemuksia myös muualta Suomesta.

Tilaisuuden juontavat Varsinais-Suomen kyläasiamies Tauno Linkoranta ja Päivi Reponen-Koitto Salon aluetoimikunnista.
Alueellinen vaikuttaminen kunnissa 2010-luvulla/Kuntaliiton erityisasiantuntija Arto Koski.


http://www.hs.fi/verkkolehti/kotimaa/ar ... 5259907553
Seinäjoki on vetovoimaisin, Salo tulee hyvin mukana kolmantena. Hämeenlinna on kakkosena. Siis tässä jos missä kuitenkin näkyy vetovoimaisuus, muuttosuunta.

http://www.hs.fi/grafiikka/113525990754 ... horizontal

Ja tässä tilastonäkymää, Timo Aron väestön muuttosuunnista. Kannattaa katsoa, tulee parempi mieli.
( 1000 views )   |  permalink   |  

4.9.2010 
lauantai, syyskuu 4, 2010, 14:11
Salon Taidemuseo Veturitallissa on 4.9.- 10.10.2010 kiintoisa näyttely luonto antaa - luonto ottaa.

Kävimme tänään tutustumassa kokonaiuuteen. Eläinten vallankumous teki vaikutuksen luontoihmiseen. Mäyrien asuttama autiotalo. Luonnon elinvoiman jatkumo suomalaisessa rakennemuutoksessa. Autiot talot olivat asuttuja hetki sitten. Ei tarvitse katsoa montaa sukupolvea taaksepäin kun niissä elettiin tavallista arkea. Hylättyjen rakennusten maailma, joka normaalisti on piilossa syrjäkylien reunamilla, metsien kätkössä on saanut uuden elämän eläinten näkökulmasta. On syntynyt kiinnostava elämän ja kuoleman ristiriita.
Kiitokset Kai Fagerströmille ja Heikki Willamolle omasta erittäin onnistuneesta osuudestaan.

Sadonkorjaajan unelma puhutteli myös. Palsta on aiheeltaan positiivinen ja lähtökohdiltaan dokumentoiva. kuvista välittyvät viljelyn sisäiset ja näkyvät motiivit. Ilo, vuorovaikutus, luottamus ja hyvinvointi välittyvät. Ihminen osaa elää ympäristönsä kanssa yhdessä. Kaupunkilaistunut ihminen rakentaa ja ylläpitää suhdettaan maahan ja maaperään. Palstaviljely esiintyy onnistuneesti uuden ekologisuuden symbolina. kiitokset sanni Sepolle. Aito ihmisläheinen lähestymistapa miellytti kovasti.

www.salontaidemuseo.fi

Kokoomusnaisten teemat seurakuntavaaleihin:
http://www.kokoomusnaiset.fi/sitenews/v ... 348/ngid/2
( 1045 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 172 | 173 | 174 | 175 | 176 | 177 | 178 | 179 | 180 | 181 | Seuraava> >>