10.9.2011 
lauantai, syyskuu 10, 2011, 10:47
Lotta-Marja Sinervon Väitöskirjassa on itua ja viisautta
Kamreeritalous ei tuo tasa-painoa
http://www.uta.fi/ajankohtaista/vaitoks ... l?id=65018
Väitöskirja on tarkastettu Tampereen yliopistolla 2.syyskuuta
Kuntien taloustoimistoissa tasapainoa saatetaan arvioida yksittäisten tunnuslukujen valossa jopa mekaanisesti. Ns. kamreeritalouden hengessä. Palvelusektoreilla substanssiosaajien katseet kääntyvät kuntalaisten palvelujen toimivuuteen ja oikeudenmukaisuuteen.
Taloutta ei voi eristää palveluista. Supistuva yhtälö taloudesa ja palveluissa ei ole välttämättä katastrofi. Alijäämän kattamisvelvollisuuden myötä alijäämä korostuu yksittäisenä tunnuslukuna liikakin.
Puhutaan vuosikatteista, ylijäämästä ja alijäämästä lähes "hoitokohteina". Kuvitellaan, että viivan alus ratkaisee. Mittarit näyttävät painavan jopa palveluiden edelle.
Energiaa kannattaa suunnata kokonaisuuden tulkintaan. MITÄ käytettävillä resursseilla tulee saada aikaan.

Erittän hyvillä mielin luin Väitöskirjaa ja edellytän tämän mallin haltuunottoa täälläkin. Hyvä Lotta-Maria Sinervo!

Tiukat säästötoimet on toteutettava. Kokonaisuuden hallinnassa on otettava käyttöön palveluiden vaikuttavuus ihmisiin ja ja oikeudenmukaisuuden jakaminen. Haastetta on riittämiin!
( 902 views )   |  permalink   |  

7.9.2011 
keskiviikko, syyskuu 7, 2011, 08:34
Kuntauudistus synnytti kapinaliikkeen



Hallituksen kuntauudistushanke on nostanut kapinaliikkeen pienissä ja keskisuurissa kunnissa. Kapinaliikkeen keulahahmoksi noussut Janakkalan kunnanjohtaja Anna-Mari Ahonen sanoo olevansa itsekin hämmästynyt liikkeen saamasta kannatuksesta – kuin pullon henki olisi päästetty ulos. Hän muistuttaa, että liike lähti päähallituspuolueiden eli kokoomuksen ja demarien sisältä eli kysymys ei ole hallitus-oppositio-asetelmasta.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75619



Kuntaliitto panee pystyyn seurantaryhmän



– Kuntaliitto vastaa pienten ja keskisuurten kuntien haasteeseen kokoamalla suurehkon kuntia edustavan seurantaryhmän valvomaan rakenneuudistuksen etenemistä. Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma korostaa, että kuntien ääntä on kuultava. Tuore haastattelu tulee verkkoon iltapäivällä.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75254



Kuntauudistukselle tiukka aikataulu



Kuntaministeri Henna Virkkunen julkisti perjantaina kuntarakenneuudistuksen aikataulun ja työryhmien jäsenet. Työryhmillä on aikaa perusehdotusten tekemiseen loppuvuosi ja alkuvuonna ne lähtevät kuntiin kommenteille. Lakiesitys eduskuntaan on tarkoitus viedä ensi syksynä ja se astuisi voimaan vuonna 2015.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75168



Kietäväinen: Kuntayhtymissä on toteutettu lakia



Kuntayhtymät, joita nyt syytetään himmeleiden rakentamisesta, ovat noudattaneet lakia, muistuttaa Kuntaliitto. Tätä tehtyä työtä pitäisi arvostaa ja kunnioittaa, sanoo varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Kuntaliitosta. – Palvelut pitää pystyä järjestämään myös niissä noin sadassa kunnassa, jotka ovat niin sanottujen työssäkäyntialueiden ulkopuolella, hän sanoo.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=74807



Terveyskioskien toiminta laajenemassa



Terveyskioskeista on tulossa osa suomalaista perusterveydenhuoltoa. Ylöjärven ja Lahden jälkeen toiminta on laajenemassa Kotkaan ja Sitran kuntaohjelmien johtaja Antti Kivelä uskoo jopa 50:een uuteen terveyskioskiin kahden vuoden aikana. Tampereen yliopisto on tutkinut tuloksia ja asiakaspalautetta. Katso haastattelut:



Professori Jarmo Vakkuri, Tampereen yliopisto

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75526



Valtuuston puheenjohtaja Leena Joensivu, Ylöjärvi

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75533



Johtaja Antti Kivelä, Sitra

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75513



Terveysjohtaja Anne Hiiri, Kotka

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75543



Terve työyhteisö on työkeskeinen



Työyhteisö on terve silloin kun se on aidosti keskittynyt tekemään sitä, mitä sen on tarkoituskin tehdä, tiivistää työyhteisökehittäjä Pirkko Heiske. – Jos esimerkiksi työyhteisön sisäinen työnjako tai siitä kiistely tulee tärkeämmäksi kuin se, että hoidetaan asiakkaita, on yhteisö mennyt vinoon, hän sanoo. Esimiehen pitäisi yrittää havaita ja vaistota työyhteisön tilaa aika pienistä merkeistä ja puuttua asioihin ennen kuin ongelmat kasvavat liian suuriksi.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=73487



Kunta.tv lähettää suoraa lähetystä Kuntamarkkinoilta



Kunta.tv lähettää suorana kaikki Kuntatalon luentosalin seminaarit Kuntamarkkinoiden aikana. Lisäksi väliajat täytetään haastatteluilla ja muilla ohjelmilla.

14.9. klo 11.-11.45 Tasa-arvon osalta Kuntamarkkinoilla Salon puheenvuorossa hallintojohtaja Irma Niemisen ja luottamuhenkiläpuolelta kaupunginhallituksen edustajan ja Tasa-arvotoimikunnan pj:n terveiset ja kokemukset.




( 1127 views )   |  permalink   |  

6.9.2011 
tiistai, syyskuu 6, 2011, 09:36
5.9.2011 kaupunginhallituksen kokouksessa käytiin tiukkaa keskustelua Elektroniikkamusosta. Kulttuurila on positiivinen varaus. Mutta vaikeaa on toteuttaa kaupungin talouden säästöpaineet eri sektoreilla. Leikkauksia on edessä. Vaikutukset tuntuvat laajalti. Kriittisiin mielipiteisiin on persustelua. Kulttuuriin satsataan silloin kun muualta leikataan. Kaikilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia käyttää palveluja ja päästä osalliseksi iloista. Mutta kaupunginhallituksen enemmistö yli puoluerajojen haluaa panostaa kulttuuripalveluihin. Nyt haluan nähdä miten Säätiö ottaa hoitaakseen tulevan talouden. Kaupungin EI tule olla rahaa lappaava hyväntekijä. Säätiön tulee pyörittää taloutta itsenäisesti ja toimivasti. Tätä tullaan seuraamaan tiukasti.
( 1025 views )   |  permalink   |  

1.9.2011 
torstai, syyskuu 1, 2011, 09:17
Raija Meriläisen väitöksirjaan kannattaa tutustua. Tasa-arvosta ja koulutuksesta punnittua puhetta. Tästä löytyy:
http://www.minedu.fi/etusivu/arkisto/20 ... kassa.html

Tänään kokoustan päivällä ja huomenna viikonlopuksi ortopedialle töihin. Vaihtelu tekee hyvää ammattilaisille. On hyväksi katsoa laajemmin omaa työtään.
( 1104 views )   |  permalink   |  

30.8.2011 
tiistai, elokuu 30, 2011, 18:00
Millainen on tulevaisuuden kestävä yhdyskunta?



Millainen on tulevaisuuden yhdyskunnan rakenne ja toiminta, entä päätöksenteon tavat kunnissa ja yrityksissä? Miten ihmiset haluavat viettää vapaa-aikaansa? Muun muassa näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia tohtori Tarja Meristön tutkimusryhmässä, jonka tavoitteena oli hahmotella skenaarioita tulevaisuuden kestävän yhdyskunnan malleiksi Tekesin toimeksiannosta.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=73555



Mitä terveydenhuollon palvelu maksaa?



– Terveydenhuollon palvelun todellinen kustannus on oleellinen asia, jos aiotaan verrata esimerkiksi yksityisen ja julkisen palvelun hintaa, sanoo Kari Hakari, Tampereen kaupungin kehitysjohtaja. Hänen mielestään tuotteistus eli hintalapun laskeminen asiakkaan saamalle palvelulle tuottaa välttämätöntä vertailutietoa päätöksenteolle ja johtamiselle. Tällä hetkellä hänen mielestään tuotteistamisesta puuttuu systemaattinen malli, jossakin se osataan, toisaalla taas ei.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=73902



Päihdehuoltoonkin yhden luukun periaate



Päihde- ja mielenterveyshoitoa ollaan laittamassa uusiksi koko maassa. Hoidossa siirrytään yhden luukun periaatteeseen, jos kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma saadaan toteutettua. – Aivan samoin kuin muissakin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa eli asiakasta ei juoksuteta enää luukulta toiselle eikä pidetä toisen luokan kansalaisena, sanoo ylilääkäri Matti Kaivosoja Kokkolasta. Hän vetää alan kokeiluhanketta Pohjois-Suomessa.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=73480



Päihdetyö on sijoitus pidempään työuraan



Mielenterveys- ja päihdetyöhön käytetty raha pitäisi nähdä investointina ennemmin kuin kulueränä, sanoo osastojohtaja Markku Pekurinen THL:sta. – Mielenterveys- ja päihdeongelmat aiheuttavat ensi vaiheessa työstä poissa oloja ja johtavat aivan liian usein työkyvyttömyyseläkkeelle. Ne ovat suurin yksittäinen työkyvyttömyyseläkkeiden syy.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=73467

Planin Koska olen tyttö -seminaarissa pohditaan tänä vuonna erityisesti poikien ja miesten roolia sukupuolten tasa-arvon edistämisessä ja sitä, miten tasa-arvokysymyksissä tehtävät valinnat voivat parantaa kaikkien elämää. www.plan.fi

( 1422 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 108 | 109 | 110 | 111 | 112 | 113 | 114 | 115 | 116 | 117 | Seuraava> >>