Maanantai 8.12.2008 
maanantai, joulukuu 8, 2008, 19:26
Vuodeosasto viikonlopun jälkeen poliklinikalle.Vaudikas päivä jälleen. Miten infuusioportin huuhtelun saisi kaikkien osaamaksi asiaksi. 2009 aloitetaan.

Vielä paljon luettavaa huomiseksi. Sitten nukkumaan ajoissa.
( 1045 views )   |  permalink   |  

Sunnuntai 7.12.2008 
sunnuntai, joulukuu 7, 2008, 12:21
Jäähallille ja iltavuoroon. En valitettavasti päässyt Perniön seurakunnan juhlaan.

Eilisistä linnanjuhlien plussista jäi mieleen upe päivi Isotalo Kiikalasta, olpa hän kauniisti pukeutunut tyylilleen ominaisella tavalla. Hienoa.
( 807 views )   |  permalink   |  

Lauantai 6.12.2008 
lauantai, joulukuu 6, 2008, 18:57
Elämän arvot piilevät kanssaihmisissä, miten he osaavat ottaa toiset huomioon.
Toisilla on kykyä. Toisilla ei. Ja tästä se elämän piirileikki lähtee.

Paljon ajattelee kohdatessan erilaisia ihmisiä. Mihin arvot rakentuvat. Toiset ajattelevat vain materiaa toiset ihmisiä.
Ja kuka pelaa eniten ja huutaa koviten. Onko siinä onni ja autuus. Ei ole.

Hyvää Itsenäisyyspäivää ihmiset. Ajatellaan ihan itse.

Jos kukaan perheenjäsenistä ei koskaan pyydä anteeksi, se on varma merkki siitä että perhe-elämässä on korjaamisen varaa.
- Karen Shauld
-

( 1049 views )   |  permalink   |  

Perjantai 5.12.2008 
perjantai, joulukuu 5, 2008, 23:23
Työn Vaativuuden Arviointi, TVA. Mielenkiintoista seurata miten se vaikuttaa.

Työvuoro 12-21. Olipa mukava työilta. Hyvä porukka töissä ja muistan miksi haluan olla sairaanhoitaja! Tekemistä riittämiin.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille ja hyvää Syntymäpäivää Sofialle 13-v!!!

ja nyt nukkumaan , jotta huomisaamu olisi vähintään yhtä onnistunut kuin tämä päivä. Herätys klo 6 ja Saloon klo 7.
( 1054 views )   |  permalink   |  

Torstai 4.12.2008 
torstai, joulukuu 4, 2008, 11:23
Joululaulujen laulelu oli ihanaa illalla. Hyvä mieli on vieläkin, kun vietiin yhdessä kynttilöitä vanhempien haudalle Yliskylään.
Meitä oli paljon koolla hiljentymistä kaipaavia ihmisiä ja myös lapsia. Opetetaan tämä kauneus heillekin, mahdollisimman monelle.

Kulttuuriasiasta sai lukea päivän Salkkarista vihreän, Martti Halmeen kirjoitusta.Pro Rantakivet lähetti 2 kertaa kyselyn kulttuuriin suhtautumisesta. Vastasin kyllä ja korostin kulttuurin tarvetta ja hyötyvaikutuksia. Haen mielelläni kultuuripalveluja niin omalta seudultamme, kuin lähikaupungeistakin. Kesäiset paikallisteatteri ovat sieltä parhaasta päästä. kulttuuria arvostan, ja olen siitä valmis maksamaankin , käynti kohtaisesti.
Mutta verovaroin ylläpidettävää kulttuurimaksua en halua olla nostamassa Salon nykytilanteessa. PALVELUT ovat minulle tärkeämpiä kuin ilmainen kulttuuri. PALVELUT ovat minulle myös tärkeämpiä kuin STADION tyyyppiset LIIKUNTAKESKUKSET. Ja näistä asioista voin keskustelle lisää koska vain.
( 835 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 283 | 284 | 285 | 286 | 287 | 288 | 289 | 290 | 291 | 292 | Seuraava> >>