5.12.2012 
keskiviikko, joulukuu 5, 2012, 16:58
EU:ssa Saksan talous pitää juuri ja juuri EU:n pienessä talouskasvussa ja takaa
Euron arvon muihin valuuttoihin.
Talouden tilanne on vaikeutumassa Suomessa. Vienti ei vedä, teollisuuden
tilauskanta on heikentynyt ja se on hyvin lyhyt, rakennemuutos on edelleen
käynnissä.
Seuraavien neljän vuoden aikana on odotettavissa kunnille lisää vastuita ja
leikkauksia valtionosuuksiin.
Työttömyyden uskotaan nouseva seuraavan vuoden aikana Suomessa.

Palvelujen turvaaminen
Elinkeinotoiminnan uudistaminen ja vahvistaminen
Muutos on mahdollisuus tarvitsee rakenteellisen uudistuksen -> tulot / menot

Kuntaliitoksen kaikki synergiaedut on hyödynnettävä tekemällä rakenteelliset muutokset ja toimintatapojen uudistaminen
Palveluverkko ja omistajapoliittiset linjaukset päätettäväksi alkuvuodesta 2013
Tavoitteena vuonna 2013 on, että henkilöstön määrä ei kasva
Talous on saatava tasapainoon toimintoja tiukasti tarkastellen

Henkilöstö
tavoitteena on, että henkilöstön kokonaismäärä ei kasva.
Vuonna 2013 laaditaan toimialoilla henkilöstösuunnitelma, jonka
pohjalta suunnitelmakaudella henkilöstömäärä hallitusti vähenee
henkilöstömäärän kehityksestä raportoidaan kuukausittain
henkilöstösuunnitelmassa hyödynnetään eläköityminen ja
henkilöstöresurssien hallittu liikkuminen
henkilöstön hyvinvointiin liittyen tavoitteena sairauspoissaolojen väheneminen,
työn vaativuuden arvioinnin pohjalta, oikeudenmukainen
palkkausjärjestelmä monikuntaliitoksen jälkeen.

Äkillinen rakennemuutos – mahdollistaa suuremmat ja
pitkäkestoisemmat tuet yrityksille.
Työllisyyden tukeminen painopisteinä vuonna 2013 ovat erityisesti nuoriso- ja rakennetyöttömyys.

Toimintamenojen hillintä
Panostukset elinvoimaan ja työllisyyteen

Salon kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntä
on viime vuosina kasvanut suhteellisesti enemmän kuin
asukasmäärä ja niiden oletetaan kasvavan edelleen.
Palveluiden kustannusvaikuttavuutta ja tehokkuutta parannetaan
kysynnän, kasvun ja talouden tasapainon aikaansaamiseksi

Laitospainotteisuudesta avopalveluihin ja ennaltaehkäisevään työhön:
lapset ja nuoret, ikäihmiset, kehitysvammaisten palvelut
Sairaalan ja terveyskeskuksen yhteistyön tiivistäminen. Erityisesti erikoissairaanhoidon kohdalla panostetaan vahvemmin
lyhytaikaiseen hoitoon.

Investointien tason lasku
Käyttötalouden nettositovuuden tiukentaminen
Ulkoisten palveluhintojen tarkistaminen
Katuvalaistuksen energiatehokkuuden siirto myöhäisempään ajankohtaan

Sivistys- ja kulttuuripalvelut tuotetaan nykyistä taloudellisemmin uusilla tila- ja toimintamalliratkaisuilla, joihin haetaan synergiaetua myös hyvinvointipalveluista

Sivistys- ja kulttuuripalvelut tuotetaan nykyistä
taloudellisemmin uusilla tila- ja toimintamalliratkaisuilla,

Peruskoulun päättäneille nuorille taataan jatkoopiskelumahdollisuus lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa, oppisopimuskoulutuksessa,
työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Osana koulutustakuuta pyritään aktiivisesti lisäämään ammatillisen koulutuksen tarjontaa.

Kuntaliitos ja palvelurakenneuudistus, äkillisen rakennemuutos,
poliittinen yhteistyö. Kaikki on vielä käsissämme, kunhan toimimme yhdessä, napakasti, tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti, aikailematta.
( 1097 views )   |  permalink   |  

2.12.2012 
sunnuntai, joulukuu 2, 2012, 22:54
Viikonloppu vierähti vapaalla. Työkavereitten kanssa nauroimme yhdessä Ismo Leikolan loistavalle humoristiselle logiikalle,toki herkutteluun oli aihetta illan päätteeksi. Joulumyyjäisissä löysin monta ihanaa asiaa. Teijon Masuunilla oli viehättävä kahvila ja mukavaa musisointia käsityöaarteiden ja ostosten lomassa. Wiurilassa oli myös paljon ihanuuksia tarjolla. Toki tein löytöjä molemmista paikoista. Ja hyvää mieltä karttui.

80-vuotissyntymäpäiväkahveille Hilkan luo kuulumisien vaihtoon.

Kiva viikonloppu takana.

Illan painikkeeksi kaupunginhallituksen asialistaa ajatuksella.


( 1063 views )   |  permalink   |  

28.11.2012 
keskiviikko, marraskuu 28, 2012, 22:51
Fakta homma

Klikkaappa linkkiä mikäli tasa-arvo merkitsee sinulle hyviä ja merkittäviä asioita. Mukana salolainen esiintyjä kaupunginkamreeri Seppo Juntin roolissa. Mitä tiedämme kuntamme asukkaiden hyvinvointieroista? Onko naisten ja miesten
hyvinvoinnissa eroja eri ikäryhmissä ja tuloryhmissä, entä kunnan eri alueilla? Seminaarissa
käsitellään hyvinvointieroja kuvaavia välineitä, sähköistä hyvinvointikertomusta ja jäljellä
olevia elinvuosia kuvaavaa PYLL-indeksiä. Miten nämä vaikuttavat strategioihin? Esimerkkejä
kuullaan Salosta, Vantaalta ja Helsingistä. Uuden vuoden alkaessa myös kuntauudistuksen
tilanne päivitetään ajan tasalle.
Tilaisuus on tarkoitettu kuntien toiminnan ja talouden suunnittelusta, kehittämisestä,
tilasto- ja tutkimustiedosta sekä toiminnallisesta tasa-arvosta vastaaville viran- ja
toimenhaltijoille sekä luottamushenkilöille. Myös kuntien yhteistyökumppanit ovat
tervetulleita tilaisuuteen. Kuntien osallistujille tilaisuus on maksuton. Muille 28 euroa.
Fakta homma
– tasa-arvoa tiedolla
Naisten ja miesten hyvinvointi- ja terveyserot
sekä niiden vaikutukset uuden valtuustokauden
kuntastrategioihin
Aika perjantaina 11.1.2013 klo 8.30–15.30
Paikka Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki,
kokoushuone B3.6Ohjelma
Perjantai 11.1.2013
8.30–9.00 Aamukahvi
9.00–9.15 Seminaarin avaus – tasa-arvo osana tiedolla johtamista
Kaija Majoinen, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Kuntaliitto
9.15–09.45 Kuntauudistuksen tilannekatsaus
Päivi Laajala, ylijohtaja, valtiovarainministeriö, kuntaosasto
09.45–10.00 Valinnan paikka – talouden reunaehdot kuntien
valtuustokauden strategiatyöhön
Reijo Vuorento, kuntatalouden apulaisjohtaja, Kuntaliitto
10.00–10.45 PYLL-indeksi naisten ja miesten terveyserojen ja hyvinvoinnin
mittarina (PYLL = Potential Years of Life Lost)
– tietojen käyttö toiminnan ja talouden suunnittelussa
– esimerkkejä seminaariin osallistuvien kuntien tiedoista
Ilkka Vohlonen, professori, tutkimusjohtaja, Itä-Suomen yliopisto
10.00–11.00 Tauko
11.00–11.45 Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen
hyvinvointijohtamisen välineenä
Tarja Myllärinen, johtaja, sosiaali- ja terveysasiat, Kuntaliitto
11.45–12.15 Hyvinvointikertomus, PYLL-indeksin käyttö ja tasa-arvo
Salon kaupungin toiminnan ja talouden ohjauksessa
Seppo Juntti, talousjohtaja, Salon kaupunki
--------------------------------------------------------------------
12.12. Villit ja vapaat loppuseminaarissa- Aluetoimikunnat Arto Koski ja Eero Uusitalo kaupungintalolla. Ilmoittautuminen tilaisuuteen.
--------------------------------------------------------------------
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen haastattelu kilpailuttamisesta hankinnoissa

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=14 ... 2-11-28_34
( 1308 views )   |  permalink   |  

24.11.2012 
lauantai, marraskuu 24, 2012, 21:02
Väkivaltaa kokeneille perustettava matalan kynnyksen palvelupaikkoja


SUNNUNTAI 25.11. ON YK:N TEEMAPÄIVÄ NAISIIN KOHDISTUVAA VÄKIVALTAA VASTAAN


Naisten Linja Suomessa ry kannustaa kuntia ja kuntayhtymiä perustamaan alueellisia matalan kynnyksen palvelupaikkoja väkivaltaa kokeneille naisille. Vastaavaa mallia suositellaan myös sosiaali- ja terveysminsteriön laatimassa kansallisessa toimintaohjelmassa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

Aihe on ajankohtainen, koska sunnuntaina 25.11. vietetään YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa naisiin kohdistuvasta väkivallasta, sen eri muodoista ja yleisyydestä.

"Teemapäivää tarvitaan edelleen myös Suomessa. Viime vuosina palveluita väkivaltaa kokeneille on kehitetty entistä suunnitelmallisemmin. Tämä on hienoa. Kynnys avun hakemiseen on kuitenkin monelle edelleen liian korkea ja lisää työtä tarvitaan", sanoo Naisten Linjan toiminnanjohtaja Pirjo Pehkonen.

Uudet matalan kynnyksen palvelupaikat olisivat päivystyspisteitä, joihin väkivaltaa kokeneet naiset voivat tulla selvittelemään elämäntilannettaan ilman ajanvarausta luotettavien ammattilaisten avustuksella. Yhteyttä pitäisi voida ottaa nimettömästi ja luottamuksellisesti.

"Väkivallan kokeminen läheisessä ihmissuhteessa traumatisoi ja aiheuttaa mm. masennusta, pelkotiloja ja jaksamisvaikeuksia. Samalla heikkenee kyky etsiä apua järjestelmän eri luukuilta. Väkivaltaa kokenut tuntee usein myös syvää häpeää ja arvottomuutta, jolloin mahdollisuus nimettömyyteen voi helpottaa ratkaisevasti avun äärelle hakeutumista", Pirjo Pehkonen sanoo.

Kunnissa on jo nyt paljon erikoistunutta osaamista väkivaltaa kokeneiden auttamiseen. Osaaminen ei kuitenkaan välttämättä tavoita apua tarvitsevia, etenkään niitä, joilla on vaikeuksia ottaa ensimmäinen askel avun hakemisessa.

On myös edelleen tavallista, että väkivaltaa ei sosiaali- ja terveyspalveluissa käsitellä omana erillisenä ilmiönään, vaan asiakkaita autetaan oman organisaation ongelmanmäärittelyjen kautta. Silloin parisuhdeväkivalta määritellään osaksi mielenterveys-, parisuhde-,
lastensuojelu- tai päihdeongelmaa, ja varsinainen väkivaltaan puuttuminen jää sivuosaan. "Tämä ei auta väkivaltaa kokenutta irtautumaan väkivaltaisesta tilanteesta eikä selviytymän väkivallan seurauksista", Pirjo Pehkonen korostaa.


Järjestöjen Valoa, ei väkivaltaa -tapahtuma Helsingin Kampissa, Narinkkatorilla sunnuntaina 25.11. klo 15-17 www.valoaeivakivaltaa.fi


Lisätietoa:
Pirjo Pehkonen, toiminnanjohtaja, Naisten Linja Suomessa ry
pirjo.pehkonen@naistenlinja.fi / 050 413 1470


NAISTEN LINJA SUOMESSA RY (www.naistenlinja.fi) on asiantuntijajärjestö,
joka tekee työtä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Järjestö
tarjoaa puhelin- ja verkkoauttamista sekä vertaistuen ryhmiä väkivaltaa
tai sen uhkaa kokeneille tytöille ja naisille. Palvelut ovat maksuttomia
ja luottamuksellisia ja perustuvat koulutettujen vapaaehtoisten työhön.
Järjestö tekee myös vaikuttamistyötä, julkaisee ja tuottaa tietoa
naisiin kohdistuvasta väkivallasta sekä tukee ja neuvoo eri alojen
ammattilaisia väkivallan uhrien kohtaamisessa.

NAISTEN LINJA on neuvonta- ja tukipalvelu väkivaltaa tai sen uhkaa
kokeneille naisille ja tytöille sekä heidän läheisilleen. Naisten Linja
kuuntelee, tukee ja antaa tietoa väkivallasta ja siitä selviytymisestä.
Linja päivystää ma-pe klo 16-20 numerossa 0800 02400. Työtä rahoittaa
Raha-automaattiyhdistys.

NAISTEN NETTI (www.naistennetti.fi) vastaa väkivaltaa kokeneiden naisten
ja tyttöjen kysymyksiin sähköisesti.

OMAT RAJANI (www.omatrajani.fi) on 13-18 -vuotiaiden tyttöjen oma
tietopaketti ja keskustelupaikka seurustelusta, omista rajoista ja
väkivallan tunnistamisesta.

( 1069 views )   |  permalink   |  

22.11.2012 
torstai, marraskuu 22, 2012, 19:08
Narikan, Perniön nuorisotilan 15-vuotisjuhlat olivat eilen.
Perniöntien Aluetoimikunnan viimeinen kokous vanhalla, tyhjällä kunnantalolla. Alueen uudet ja jatkavat päättäjät olivat evästettävänä ja kuultavana. Tilaisuus paikallaan. Mikä huolettaa ja mikä on se mistä halutaan pitää kiinni. Kokonaisuuden ajattelua.
( 1287 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 65 | 66 | 67 | 68 | 69 | 70 | 71 | 72 | 73 | 74 | Seuraava> >>