17.10.2020 
lauantai, lokakuu 17, 2020, 11:01
Aurinkoinen kesä jatkui pitkään valoisana , lämpimänä syksynä. Olemme kääntäneet lehden jo lokakuulle. Tänään oli aamulla pakkasta ja satoi vettä. Kertoo ajastamme jossa elämme. Yllätyksellistä.
Korona ohjeita saamme päivittäin valtakunnan ylätasolta, THL ja STM akselilta. Itse kuitenkin olemme vastuussa toimistamme. Jokainen itse.

Talouden kiemurat sitoutuvat pitkälti Koronaan. Ensimmäinen aalto on jo kääntynyt toiseksi. Tiedotusvälineet ja lehdistö uuvuttavat ihmiset. Vuorovaikutus on ihmisille välttämätöntä. Siihen on nyt haettava uusia keinoja, kuulla ja tulla kuulluksi.

Vaalien läheisyys on aistittavissa. Jännitteitä on enemmän kuin koskaan ennen kuntakentän luottamustoimia tehdessäni. Luottamus on kiinnostava asia. Itselle hyvin tärkeä. Nykyään ryhmien välisen toiminnan leikkikenttä. Valtakunnan politiikka on valunut kuntiin. SoTe-uudistus ollaan tekemässä, maksoi mitä maksoi tyyliin. Ylätason himmelein. Kuntalainen ei pysy keskiössä.

Kriittisenä tulen olemaan asioihin jotka eivät paranna palveluprosesseja. Vanhusväestö lisääntyy. Tehostettua palveluasumista tarvitaan, palveluseteleillä saadaan joustoa. Tästä asiasta on tulevalla viikolla iltakoulua. Katsotaan miten asiat edistyvät ennen joulua. Budjetikäsittely lähestyy.
( 1224 views )   |  permalink   |  

24.8.2020 
maanantai, elokuu 24, 2020, 21:36
Meillä on taitava talousjohtaja Anna-Kristiina Korhonen. Hän osoitti tahtoa ja intoa haastamalla kokeneen Kemin kaupunginjohtajan Tero Nissisen.
Tero Nissisen valitsimme tänään kaupunginjohtajaksi Saloon äänin 33 -18. Onnittelut. Olen ollut molempia valitsemassa. Pidän näistä ihmisistä. Uskon ja luotan heidän haluunsa tehdä Salolle hyvää tulevaisuutta. Tiimityö on taitolaji. Joukkue voittaa. Ei yksilö.
Salon tulevaisuudelle!
( 528 views )   |  permalink   |  

7.8.2020 
perjantai, elokuu 7, 2020, 09:07
Eilen tapaamassa Sairaanhoitopiirin johtaja Matti Bergendahlia
Salon kaupungin johdon kanssa.

Varsinais-Suomen Lastensuojelu ky hallituksen kokous Kaarinassa

Viimeiset lomapäivät menossa viikonloppuna. Lämmintä ja aurinkoista- muutaman päivän ennuste. Työtä ja luottamustoimia tiiviisti yhdistettynä. Syksyn aikataulujen organisointia.
( 563 views )   |  permalink   |  

2.8.2020 
sunnuntai, elokuu 2, 2020, 19:10
Ensi viikolla käynnistyvät jälleen kokoukset. Ja kaupungin asioiden hoito. Kaksi loppusuoran kaupunginjohtajaa esittäytyvät: Nissinen ja Korhonen kaupunginhallitukselle huomenna. Teemme tarkentavia kysymyksiä.

Ensi viikolla työ kutsuu sairaalanmäelle. Siitä syksy lähtee, tahti kiristyy.


( 424 views )   |  permalink   |  

28.7.2020 
tiistai, heinäkuu 28, 2020, 08:15
Kesälomaa on vietetty muutama viikko auringossa mökillä.
Jatko onkin jo epävakaisempien kelien aikaa.
Oman työn ohella luottamustoimet ovat vaatineet keväällä päljon aikaa. Lepo on tarpeen. Talouden tasapainotus alkaa virkamiesvalmistelun jälkeen syksyllä. Uusi kaupunginjohtaja valitaan pian.
Terveysasiat ovat sydämen asia. Lapsiperheiden tulevaisuus myös.
Tulevat vaali tietävät irtiottoja päätöksenteossa.
Siinäpä hasteita.
Jalat maassa, järki päässä kohti syksyä.
( 411 views )   |  permalink   |  


| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | Seuraava> >>