Lauantaina 28.2.2009 
lauantai, helmikuu 28, 2009, 09:49
Viikonlopun iltavuoroon ja sunnuntaina aikaisen aamuua. Ei siinä kotona paljon keritä nahistelemaan.

ARVOA AMMATTITAIDOLLE


Ihailen ja arvostan Barack Obaman linjausta Irakin sodan lopettamiselle syksyllä 2010. Hyviä päätöksiä uudelta presidentiltä. Haasteita riittää ja toivottavasti terveyttä ja pitkää ikää.

Suomessa työttömyyselääkket vievät väkeä pois töistä ennen aikojaan.
Ruotsalainen jaksaa töissä suomalaista kauemmin. Ruotsalainen mies jopa 5 vuotta kauemmin kuin suomalainen mies. Suomalaiset jäävät eläkkeelle selvästi nuorempina kuin muut pohjoismaalaiset. Suomi on poikkeukselinen Eurooppalainen maa sikäli että täällä naiset pysyvät työelämässä kauemmin kuin miehet. Syy maiden väisiin eroihin johtuu mm. työttömyys- ja varhaiseläkkeistä: ne vievät suomalaisia pois työelämästä ennen aikojaan. pohjoismaista Islannissa jaksetaan pisimpään töissä.
Ammattiliitot pohtivat vastatoimia hallituksen päätökselle eläkeikärajan nostamiselle 63:sta 65:een vuotta asteittain vuodesta 2011 alkaen. Kolmikantaneuvotteluja kun ei asiasta käyty.

Kansanedustajilla on kohtuuttomat eläke-edut. Neljä istuntokautta, 16 työvuotta, riittää täyteen eläkkeeseen.
Kohtuuttomat edut korjattava!

1958 jälkeen syntyneet kärsivät eläkeratkaisusta
. Eläkeiän myöhentäminen on tulonsiirtoa nuoremmilta eläkeläisille. -58 jälkeen syntyneet tulevat kantamaan ylisuuren osuuden eläkkeiden maksusta ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä pääsevät nauttimaan erittäin pienestä eläkkeestä vain pienen ajan.


Kommentit