Keskiviikko 21.1.2009 
keskiviikko, tammikuu 21, 2009, 22:13
Ylivilkas lapsi, lennokas aikuinen -kirjan julkistamistilaisuus Kivassa. Kaunis juhla, todella hyvä sisältö. Asiaa ja sanomaa.
Jaksoi hienosti työpäivän jälkeen, oikea kulttuurihetki, varustettuna herkkyydellä. Kiitos Sirpa Pasolle ja Markku Mutaselle sallivuutta ja toivoa antavasta ajatuksia herättävästä julkaisusta ja tavasta tuoda se esiin. Runsas vastaanottajakaarti julkistamistilaisuudessa viestii jostain. Avoimuutta halutaan.
Salon Viihdelailajat tulkitsi upeita kappaleita jotka istuivat tunnelmallisesti illan henkeen.
( 1018 views )   |  permalink   |  

Tiistai 20.1.2009 
tiistai, tammikuu 20, 2009, 10:48
Nukuin hyvin. Iltavuoroon menossa klo 13. Tavoite metsälenkki ennen töihin lähtöä.

Tarjolla on myös Lasten ja nuorison hyvinvointia käsittelevä tilaisuus AMK.lla klo 12- 16 lastensuojelun näkökulmasta. Taidan valita ulkoilun. Viikkoni on varsin tiivis. Karsiakin pitää. Lastensuojelun johtaja Tuula Ikonen teki kanssani yhteistyötä Perniössä. Hän toimi täällä sosiaalijohtajana. Tuulalla on hyvä porukka tekemässä työtä seutukunnan lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden hyväksi. Rinnalla kulkien perheitä tukien.
( 1021 views )   |  permalink   |  

Maanantai 19.1.2009 
tiistai, tammikuu 20, 2009, 10:44
Työpäivä klo 7-15 ja valtuuston kokous.
Illalla kotiin klo 22:ksi. Asiaa ei ole paljon päätettäväksi, mutta aikaa palaa. Ylikunnallisia paikkoja jaettiin. Hermannin koulun remonttia aikaistetaan, valtionavun turvin. Työllisyysperusteisesti.
( 1740 views )   |  permalink   |  

Sunnuntaina 18.1.2009 
sunnuntai, tammikuu 18, 2009, 19:16
Aamulla lenkillä.

Päivällä Salon Hockey - teamin matsia katsomassa ja kahvilaa pyörittämässä. Hienosti meni pojat, tsemppiä jatkoon!

Illalla saunaa ja rentoutusta.
( 1034 views )   |  permalink   |  

Lauantai 17.1.2009 
lauantai, tammikuu 17, 2009, 22:32
Helsingin Messukeskuksessa kunnallispolitiikan tuuletustalkoissa

Talkoopäivän ohjelmasta vastasivat: Puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen, opetusministeri Henna Virkkunen, asuntoministeri Jan Vapaavuori, valtiosihteeri Ilkka Oksala, kuntaliiton valtuuston puheenjohtaja Markku Andersson, Microsoftin tietoyhteiskuntasuhteidenjohtaja Max Mickelsson, Sitran kuntaohjelmanjohtaja Antti Kivelä, poliittinen suunnittelia Kristiina Kokko, puoluesihteeri Taru Tujunen. Anti oli hyvä ja puheenvuorot selkeät ja asiapitoiset. Eväitä luottamustehtäviin saatin jokainen. Palveluseteliasiaa, perusopetuksen laatukriteereitä, aluepolitiikkaa, tietotekniikan hyödyntämistä palveluiden parantamiseksi. Hyvin koottu, laadukas päivä. Ohjelma piti vireessä ja aktivoi. Paljon vanhoja tuttuja ja saatiin myös uusia kavereita.

Matkailumessuilla
poikkesimme, kova oli kohina ja ihmisiä liikkeellä. Salon pisteen pyörittäjiä ja Meri-Teijon porukkaa tapasimme pitkin päivää. Raasepori, Fiskars ja lähikumppanit jututimme myös. Hienoa että tulee julkisuutta Salon seudulle.
( 1056 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 274 | 275 | 276 | 277 | 278 | 279 | 280 | 281 | 282 | 283 | Seuraava> >>