31.1.2018 
keskiviikko, tammikuu 31, 2018, 10:47
31.1.2018
Naisjärjestöjen Keskusliitto vetoaa: Valitaan nainen puhemieheksi!
Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää tärkeänä, että puhemieheksi, eduskunnan puheenjohtajaksi,
valitaan nainen. Puheenjohtaja valitaan eduskunnan äänestyksessä 5. helmikuuta 2018.
Eduskunnan puheenjohtajina on toiminut 111 vuoden aikana yhteensä vain kolme naista: Riitta
Uosukainen, Anneli Jäätteenmäki ja Maria Lohela. Miehiä puheenjohtajan tehtävässä on ollut
34. Miehet toimivat tällä hetkellä kaikissa muissa Suomen valtion ylimmissä johtotehtävissä kuten
hallituksen tärkeimmillä ministeripaikoilla ja tasavallan presidenttinä. Lokakuussa 2017 julkistetun
Euroopan tasa-arvoinstituutti EIGE:n tasa-arvoindeksin mukaan Suomi on ottanut tasa-arvon
takapakkia poliittisen ja taloudellisen vallan osalta. Syynä on naisten osuuden laskeminen
eduskunnassa ja hallituksessa sekä Suomen Pankin johtotehtävissä verrattuna 2010-luvun alkuun.
”Tämä on ainoa mahdollisuus valita nainen maamme johtopaikoille ennen ensi vuoden
eduskuntavaaleja. Suomi on tunnettu sukupuolten tasa-arvosta. Haluamme vahvasti korostaa,
että naiset ovat todella aliedustettuina valtion keskeisimmissä tehtävissä. Annamme maastamme
kansainvälisesti epäuskottavan kuvan, ellemme valitse lainkaan naisia keskeisiin johtotehtäviin.
Meillä on ansioituneita, laajalti arvostettuja ja hyvin kokeneita naisehdokkaita puhemiehen
tehtävään. Seuraavan valtion johtoon valittavan tulee olla nainen. Toivomme, että kansanedustajilla
on rohkeutta valita nainen puhemieheksi”, painottaa Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva
Biaudet.
Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
Eva Biaudet Terhi Heinilä
Puheenjohtaja Pääsihteeri
Vuonna 1911 perustettu Naisjärjestöjen Keskusliitto on sukupuolten tasa-arvoa edistävien
naisjärjestöjen kattojärjestö ja yhteistyöfoorumi. Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 59
jäsenjärjestöä, joissa on yhteensä yli 400 000 jäsentä. Keskusliitto toimii naisten aseman,
sukupuolten tasa-arvon ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksien edistämiseksi yhdessä
jäsenjärjestöjen kanssa.
www.naisjarjestot.fi | NJKL Facebookissa | NJKL Twitterissä
( 1252 views )   |  permalink   |  

22.1.2018 
maanantai, tammikuu 22, 2018, 11:33
Kuntaliiton hallituksen kannanotto budjettiriiheen:
Kuntatalouden kestävyys varmistettava - investointitarpeisiin vastattava
(Kuntaliitto tiedottaa 24.8.2017) Kuntatalouden tila on viime kuukausina edelleen kohentunut piristyneen yleisen talous- ja verotulokehityksen sekä kuntien oman menokurin myötä. Erot kuntakentän sisällä ovat kuitenkin suuria ja talouskasvun voimistuminen saattaa jopa lisätä niitä, muistutti Kuntaliiton hallitus kokoontuessaan torstaina 24.8.

Kuntataloudessa ei ole uutta jako- tai liikkumavaraa johtuen muun muassa kasvavista investointitarpeista sekä palvelujen kysynnän kasvusta. Perhevapaauudistuksen valmistelussa on huomioitava vaikutukset varhaiskasvatuspalveluiden kysyntään ja rahoitukseen.

Tässä tilanteessa kuntatalouden kestävyydestä ja kuntapolitiikan ennakoitavuudesta on pidettävä erityistä huolta, jotta kunnat kykenevät hoitamaan lukuisat lakisääteiset ja muut tehtävänsä sekä investointitarpeensa jatkossakin.

Mahdolliset uudet vero- ja maksukevennykset on kompensoitava kunnille täysimääräisesti. Kaavailtu varhaiskasvatusmaksujen alennuksen kompensoiminen osin kiinteistöveroja korottamalla ei ole aitoa, vaan kompensointi on tehtävä kokonaisuudessaan valtionosuuksia ja yhteisövero-osuutta lisäämällä. Lisätehtävistä on tässä vaiheessa pitäydyttävä, mutta vapausasteita nykytehtävien hoitamiseen on sen sijaan lisättävä osana normien purkamista.

Hallituksen tavoitteena on luoda kunnille osana julkisen talouden sopeuttamista edellytyksiä menosäästöihin tai tulojen lisäyksiin noin 700 milj. euron edestä vuoden 2019 tasolla. Kuntaliiton kesäkuisen kyselyn mukaan hallituksen mahdollistamat säästöt eivät ole toteutuneet kunnissa toivotulla tavalla. Kyselyn mukaan säästöjä tai tulojen lisäyksiä on koossa vasta 220 milj. euroa.

Kuntaliitto edellyttää, että sopeuttamistyötä jatketaan valtion ja kuntien yhteisin toimin. On myös huomioitava, että kunnat ovat sopeuttaneet talouttaan merkittävästi ja kustannusten kasvu on ollut ennätyksellisen hidasta. Kuntatalous on saavuttamassa sille asetetun tasapainotavoitteen.

Tästä huolimatta hallitus on kohdistamassa kuntiin vuodelle 2018 jälleen uusia valtionosuusleikkauksia, joita perusteellaan laskennallisilla kuntien menosäästöillä. Keskeisimpiä leikkauksia ovat kilpailukykysopimuksen mukaiseen vuosityöajan pidennykseen perustuva leikkaus sekä päivystyksen ja erikoissairaanhoidon uudistus.

Lisäksi Kuntaliitto kiinnittää huomiota siihen, että ammatillisen koulutuksen järjestäjille tulee uusia ja laajenevia tehtäviä ammatillisen koulutuksen reformin myötä. Kuntaliiton arvion mukaan kustannukset lisääntyvät vähintään 80 milj. eurolla, eikä niihin ole varattu valtionosuuslainsäädännön edellyttämää täyttä rahoitusta.

Kuntaliitto vaatii, että vuosityöajan pidennyksen vuodelle 2018 kaavailtu valtion-osuusleikkaus, yhteensä 120 miljoonaa euroa, jaksotetaan uudelleen. Kuntaliiton tekemän kyselyn mukaan kuntien arvio laskennallisesta säästöstä on selvästi tavoiteltua pienempi ja toteutuu hitaasti.

Korjausvelkaa kurottava umpeen yhteisellä ohjelmalla
Kasvavaa kuntien miljardiluokan korjausvelkaa on kurottava umpeen valtion ja kun-tien yhteisellä ohjelmalla. Tässä erityisen kiireellistä on homekoulujen ja muiden julkisten rakennusten sisäilmaongelmien ratkaiseminen. Kuntaliitto kiirehtii ja tukee osaltaan tätä koskevan, maan hallituksen lupaaman, toimenpideohjelman laatimista ja konkreettista toteuttamista. Päätöksiä valtion osallistumisesta tulee tehdä jo budjettiriihessä. Sen osana tulee mahdollistaa Valtion asuntorahaston (VAR) varoista myönnettävät avustukset kuntien infrastruktuurin korjaamiseen.

Tärkeää on myös, että kuntien investointien erilaisia toteutus- ja rahoitusmuotoja, kuten leasingrahoitusta ja elinkaarimallia, kohdellaan valtion tuki- ja avustusmenettelyissä yhdenvertaisesti.

Sujuva kaavoitus ja riittävä asuntotuotanto kasvaville paikkakunnille on parasta työllisyyspolitiikkaa ja tärkeää myös asumiskustannusten hillinnän kannalta.

Kohtuuhintaisen asumisen tarjontaa on lisättävä erityisesti kasvukeskuksissa. Valtiovalta voi kannustaa kaupunkiseutujen kuntia tähän muun muassa MAL-sopimuksilla sekä valtion tukeman asuntotuotannon valtuuksien riittävyydestä ja kilpailukykyisistä ehdoista huolehtimalla. Valtion on myös konserniohjaustaan vahvistaen huolehdittava siitä, että esimerkiksi asemanseuduilla olevat valtion maa-alueet saadaan asuntotuotannon piiriin.

Kuntaliitto edellyttää, että elokuun alussa käynnistyneiden kuntapohjaisten alueellisten työllisyyskokeilujen määräaikaa pidennetään jo budjettiriihessä tehtävällä päätöksellä vuoden 2019 loppuun. Tämä on perusteltua sote- ja maakuntauudistuksen uuden aikataulun vuoksi. Samalla kokeiluista ehditään saada aidosti tuloksia, joita voidaan hyödyntää myös kasvupalvelu-uudistuksessa. Kuntien ja erityisesti kaupunkiseutujen osaamista ja panostuksia työllisyyden edistämiseen ei ole varaa menettää eikä niitä voida korvata markkinaehtoisuutta kasvattamalla.

Valtion kaavailemat leikkaukset työvoimapoliittisiin tukiin eivät ole perusteltuja tilanteessa, jossa rakenteellisen työttömyyden aiheuttamat kustannukset kunnille ovat säilyneet ennallaan. Valtio on sysäämässä pitkäaikaistyöttömyyden aiheuttamaa taloudellista vastuuta yhä enemmän kuntien harteille.

Muutostuen rahoitus turvattava kunnilta leikkaamatta
Kuntaliitto korostaa, että sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun rahoitus on varmistettava ja se kuuluu valtion vastuulle. Kun valmisteluaika pidentyi, resurssitarpeet luonnollisesti kasvavat.
Valtiovarainministeriön budjettiesitykseen sisältyy 40 miljoonan euron leikkaus kun-tien valtionosuuksista sen vuoksi, että kunnilta ja sairaanhoitopiireiltä oletetaan säästyvän maakuntauudistuksen vuoksi sote-ICT -kehittämismenoja. Tämä on peruttava, sillä menosäästöä ei ole vuonna 2018 todennettavissa. Leikkaus on myös vastoin valtionosuusjärjestelmän peruslogiikkaa, johon kuuluva vuosittainen kustannustenjaon tarkistus ottaa automaattisesti huomioon mahdollisen kustannusten vähennyksen valtionosuuksien mitoituksessa.

Lisätietoja:
Markku Andersson, Kuntaliiton hallituksen I varapuheenjohtaja, p. 0400 653 403
Timo Reina, varatoimitusjohtaja, p. 040 555 8458
Minna Punakallio, pääekonomisti, p. 040 751 5175
( 1139 views )   |  permalink   |  

10.1.18 
keskiviikko, tammikuu 10, 2018, 14:48
Onnellista vuotta 2018

Hei!

Tammikuu on lähtenyt rytinällä käyntiin erilaisissa tapahtumissa ja kansanliike näkyy ja kuuluu koko Suomessa! Kiitokset jokaiselle mukana olevalle – nyt tehdään täysillä töitä Sauli Niinistön uudelleenvalinnan eteen! Tästä kirjeestä löydät tulevat tapahtumamme sekä muutamia vinkkejä, joilla voit osoittaa tukesi Saulille.
Tällä viikolla Sauli kiertää ahkerasti: tänään keskiviikkona hän osallistuu vaalipaneeliin Oulussa, torstaina kierretään puolestaan Kuopiossa, Outokummussa ja Joensuussa. Perjantaina Sauli on Tampereella, jossa hän osallistuu ensin vaalipaneeliin ja sen jälkeen järjestettävään kansanliikkeen tilaisuuteen. Lauantaina Sauli vierailee Orivedellä, Jämsässä ja Jyväskylässä, sunnuntaina puolestaan Alajärvellä, Vaasassa, Pietarsaaressa, Luodossa ja Kokkolassa. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja esittämään kysymyksiä!

Lisätietoja tapahtumista
Ensi viikolla Sauli kiertää Etelä-Karjalassa ja Uudellamaalla, ja käymme myös Kymenlaaksossa. Luvassa on sekä aiemmasta tuttuja keskustelutilaisuuksia että kahvilatapaamisia Cafe Niinistöissä. Muistathan myös kansanliikkeen aktiivien omat tapahtumat ympäri Suomea.

Saulin kiertueen ensi viikon aikataulut ovat seuraavat:
Pe 19.1.
Klo. 12:15-12:45 Porvoo, Cafe Niinistö (Lundinkatu 10)
Klo. 14-14:45 Kotka, kauppakeskus Pasaati
Klo. 16:30-17:15 Lappeenranta, kauppakeskus Opri
Klo. 18-18:30 Imatra, Cafe Niinistö (Koskenparras 3)

La 20.1.
Klo 10:45 Kerava, Prisman edusta
Klo. 11:30-12:00 Järvenpää, Cafe Niinistö (Sibeliuksenkatu 21)
Klo. 12:45-13:15 Hyvinkää, kauppakeskus Willa
Klo. 14-14:30 Hämeenlinna, kauppakeskus Tavastila
Verkkokauppatuotteita löytyy vielä! Nyt jos koskaan on oiva hetki päivittää kampanjointiasusteet kuntoon ja tilata esimerkiksi Sauli-pipo lämmittämään tammikuun ulkoilukelejä. Uutuutena olemme lisänneet verkkokauppaan nyt myös Sauludo-kahvin ja pahvi-Saulit!
Kauppaan
Vaalipaneelit käynnistyvät jälleen vuodenvaihteen pyhien jälkeen. Keskiviikkona Oulussa järjestetään sanomalehti Kalevan ja Yle Pohjois-Suomen paneeli Madetojan salissa. Tentti tulee suorana Yle Areenasta klo 11.30-13.00. Perjantaina 12.1. puolestaan järjestetään Aamulehden ja Ylen paneeli Tampereen yliopiston juhlasalissa klo 18-20. Myös tämä tentti lähetetään suorana Yle Areenasta. Paneelista onkin sitten kätevää siirtyä Tampereen Komediateatterille, jossa järjestämme Saulin oman vaalitilaisuuden!

Muut tammikuun tentit:
15.1. Saulin ehdokaspäivä ja tv-yksittäistentti, Yle
17.1. MTV tv-yksittäistentti
21.1. MTV tv-yhteistentti Kallion kirkossa Helsingissä
22.1. Svenska Ylen tv-tentti ja Iltalehden vaalitentti. Iltalehden tilaisuus järjestetään Alma-talolla Helsingissä klo 18-20.
23.1. Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien yhteistentti, Sanomatalon mediatori klo 16-18.
25.1. Ylen tv-yhteistentti
Ensi viikolla alkaa presidentinvaalien ennakkoäänestys, joka järjestetään 17.-23.1. kotimaassa ja ulkomailla 17.-20.1. Katso virallinen lista, missä pääset äänestämään ja milloin.

Olethan muutenkin hereillä: viimeisten viikkojen aikana kansanliike kaipaa reilusti apukäsiä esimerkiksi kahvilatöihin, erilaisiin tempauksiin sekä lentolehtisten jakamiseen. Saat lisätietoja joko ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi tai olemalla suoraan yhteydessä oman alueesi aluevastaavaan. Lentolehtisiä jaettavaksi voit noutaa esimerkiksi lähialueesi Cafe Niinistöistä.

( 1119 views )   |  permalink   |  

23.12.2017 
lauantai, joulukuu 23, 2017, 18:53
Huomenna on jouluaatto. Juhla armas lapsien.
Niin toiminnan täyteinen vuosi kääntyy lempeään perheen juhlaan.
Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille yhteistyöstä.
Nautitaan joulusta ja yhdessäolosta. Joulun rauhaa ja iloa.
Onnea vuodelle 2018
( 1048 views )   |  permalink   |  

20.12.2017 
keskiviikko, joulukuu 20, 2017, 07:47
Tänään vielä Sote-lautakunnan kokous Salossa ja viimeinen puheenjohtajakokoukseni Salon Kokoomusnaisissa

Kuntaliitto perehtyi sote-valinnanvapauslain lausuntoihin: Kunnat suhtautuvat valinnanvapauslakiehdotukseen kriittisesti
(Kuntaliitto tiedottaa 18.12.2017) Kuntaliitto on perehtynyt kuntien lausuntoihin sote-valinnanvapautta käsittelevästä lakiehdotuksesta. Tällä hetkellä sote-palveluista vastuussa olevat kunnat ja kuntayhtymät ovat monessa lausuntopyynnön kysymyksessä kriittisempiä kuin muut lausuntonsa antaneet toimijat.

Kuntakenttä suhtautuu epäilevästi etenkin maakunta- ja soteuudistuksen keskeisten tavoitteiden toteutumiseen.

- Uudistuksen tavoitteet eivät toteudu hallituksen nyt ehdottamalla mallilla, vaan valinnanvapausmalli kaipaa yksinkertaistamista, selkeytystä ja korjauksia, toteaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio.
Vain kaksi prosenttia lausuntonsa antaneista kunnista uskoo, että valinnanvapauslakiluonnos yhdessä muun maakunta- ja sote-uudistuksen kanssa antaisi riittävät edellytykset saavuttaa 3 miljardin euron kustannusten kasvun hillinnän. Pääosin myönteisimmin valinnanvapauslainsäädännön lakiesitykseen suhtautuvat alle 20 000 asukkaan kunnat.

- Koska kunnilla on vuosikymmenten kokemus sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä koko väestölle, olisi perusteltua, että niiden arvioihin uudistuksen toteutumisesta kiinnitettäisiin erityistä huomioita, sanoo Kuntaliiton sosiaali- ja terveysasioiden johtaja Tarja Myllärinen.

Yhteensä 270 kuntaa antoi vastauksensa sosiaali- ja terveysministeriön verkkopohjaiseen lausuntopyyntölomakkeeseen. Kuntaliitto on eritellyt STM:n 15.12.2017 julkaisemasta aineistosta kuntien vastaukset kuntakokoluokittain. Kuntaliiton tekemän aineistoluokittelun tarkoituksena on tuoda näkyviin kuntakentän mielipiteet helposti tarkasteltavassa muodossa.

Henkilökohtainen budjetti toteutettava asteittain
Kuntaliitto on perehtynyt myös muiden kuin kuntien lausuntoihin sote-valinnanvapauden lakiesityksestä.

Henkilökohtaiseen budjetointiin kohdistuu kritiikkiä monelta eri yhteiskunnalliselta toimijalta. Annetuista lausunnoista ilmenee, että kuntasektorin ja Kuntaliiton lisäksi myös monet muut lausunnonantajat, kuten esimerkiksi THL, VATT ja VTV, ovat lausunnoissaan tuoneet esille henkilökohtaiseen budjettiin liittyviä riskejä. Tästä johtuen Kuntaliitto toistaa kantansa siitä, että henkilökohtaiseen budjettiin olisi syytä siirtyä vaiheittain.

Maakunnan liikelaitoksen tuottamien valinnanvapauspalveluiden EU-oikeudellista asemaa täsmennettävä
Kuntaliitto toteaa, että lakiluonnoksessa on haettu ratkaisuja, jotka käytännössä johtavat samaan lopputulokseen kuin aikaisempi perustuslakivaliokunnan hylkäämä yhtiöittämisvelvollisuus, ilman, että maakunnan tarvitsee muodollisesti yhtiöittää tuottamansa valinnanvapauspalvelut.

- Tähän liittyy riski, että maakunnan tuottaessa valinnanvapauspalveluita sen toiminta lopulta kuitenkin katsottaisiin EU-oikeuden näkökulmasta yhtiöittämisvelvollisuuden piirissä olevaksi markkinaehtoiseksi taloudelliseksi toiminnaksi. Tämä merkitsisi käytännössä, että suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluja koskevaa säätelyä siirtyisi Euroopan unionin toimivaltaan, toteaa Kuntaliiton lakiasiain johtaja Arto Sulonen.

Lisätietoja:
Hanna Tainio, varatoimitusjohtaja, p. 050 567 1624
Tarja Myllärinen, johtaja, p. 050 596 9866
Arto Sulonen, lakiasiain johtaja, p. 0400 850 232
Antti Kuopila, erityisasiantuntija, p. 050 345 2390
Tero Tyni, erityisasiantuntija, p. 050 364 8163

Kuntaliiton hallituksen lausunto sote -valinnanvapaudesta 22.11.2017 (tiedote ja lausunto)


Liitteet
Kuntaliiton koonti kuntien vastauksista sosiaali – ja terveysministeriön lausuntopyyntöön koskien lakiehdotusta asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa (pdf)


( 1033 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | Seuraava> >>