26.9.2011 
maanantai, syyskuu 26, 2011, 09:04
Näin minä ajattelen tänään


Tarvitsemme työpaikoille innostusta ja paloa työntekoon sekä halua kehittää työtä joka päivä. Työstään innostunut tekijä saa aikaan enemmän. Se joukkue voittaa joka pelaa yhteen. Töitä on tiedossa suomalaisille yritysjohtajille, työntekijöille, ay-aktiiveille sekä poliitikoille. Miten kannustetaan! Siitähän tässä on kysymys. Nyt riittää kilpavarustelu. Kuka saa eniten - on nähtävä mitalin toinen puoli. Eli se että kaikki voittavat kun yhteiskunta pyörii, työllistää ja hoitaa tehtävänsä.

Yliopistojen ja Ammattikorkeakoulujen tulee tarjota yrittäjyyskoulutuksen lisäksi kasvuyrityksille apua tärkeiden verkostojen luomiseksi. PK-yrittäjää ei saa jättää yksin. Jaksaminen ja energiatalous varmistuu monipuolisin verkostoin ja koulutuksin.

Kuulluksi tuleminen on päivän juttu. Kaikilla on demokratiassa oikeus saada ajatuksensa esiin. Keskustelu ja vuorovaikutus on sivistyneen toiminnan tason mittari. Diktatuurissa tehdään päätöksiä pienessä piirissä, pahimmillaan peräti yhdesä päässä. Diktatuurin aika on ohi. Suvaitseva ajatusten vaihto kuuluu aikaamme. Ja sivistynyt ihminen tervehtii sekä kommunikoi kaikkien kanssa.

Elinan aamunavaus tänään
( 1311 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 107 | 108 | 109 | 110 | 111 | 112 | 113 | 114 | 115 | 116 | Seuraava> >>