29.8.2012 
keskiviikko, elokuu 29, 2012, 07:47
www.salonikainfo.fi/ikakeskustoiminta/ikakeskus-pernio/
Osallistuin Perniön Ikäkeskuksen ohjelmallisiin avajaisiin

Lämminhenkistä yhdessäoloa, puheita ja yhteislaulua. Viehätävä paikka aktiiviselle kohtaamiselle. Nyt haetaan Ikäkeskukselle NIMEÄ.
-------------------------------------------------------

Teijo-talot laajentaa - työntekijöitä tarvitaan Perniössä. Laajentuminen ulottuu aina Puolaan asti. Nyt on kysyntää. Hyvä Lasse Ojanen! Positiivinen sanoma kiertämään.

--------------------------------------------------------



"Kuntauudistuksen tärkein tavoite on julkisten palveluiden turvaaminen myös tulevaisuudessa kaikkialla Suomessa", painotti hallinto ja kuntaministeri Henna Virkkunen avatessaan alue- ja paikallishallintopäivät Helsingissä 28.8.2012.

"Hallitus lähtee siitä, että kuntapohjainen järjestelmä on paras tae palveluiden kustannustehokkaaseen järjestämiseen sekä palveluiden säilymiseen lähellä kuntalaisia. Jotta voisimme varmistaa julkiset palvelut yhdenvertaisesti koko maassa, meidän on vahvistettava kuntia ja niiden edellytyksiä hoitaa vastuullista tehtäväänsä," ministeri sanoi. Virkkunen muistutti, että uudistus toteutetaan tiiviissä yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa kuntien kanssa. "Kuntia tuetaan uudistuksen kaikissa vaiheissa."

Kahdeksatta kertaa järjestettävien alue- ja paikallishallintopäivien teemana on muutos. "Ihmisen arjessa rakenteiden uudistamista tärkeämpää on asiakaspalvelun toimivuus. Yksi hallituksen tavoitteista onkin julkisen hallinnon asiakaspalvelun yhteinen kehittäminen. Se antaa mahdollisuuden turvata valtion ja kuntien asiakaspalvelun saatavuus ja tuottaminen nykyistä taloudellisemmin", ministeri Virkkunen huomautti. "Eri viranomaisten tuottamien palvelujen kokoaminen yhteispalvelupisteisiin tarjoaa ratkaisumallin, jolla voidaan ylläpitää taloudellisesti järkevällä tavalla kattavaa palvelupisteverkkoa."

Myös sähköistä asiointia on ministerin mielestä kehitettävä entistä helppokäyttöisemmäksi. Hän kuitenkin muistutti, että kansalaisilla on oltava mahdollisuus valita myös käyntiasiointi, jos he sitä tarvitsevat.

"Esimerkiksi etäpalvelun käyttöönotto lisää mahdollisuuksia organisoida asiakaspalvelua entistä tehokkaammaksi ja palvelevammaksi. Etäpalvelun välityksellä asioiminen vastaa ominaisuuksiltaan lähes täysin käyntiasiointia, mutta se hävittää maantieteellisen etäisyyden asiakkaan ja asiakaspalvelijan väliltä. Se antaa etuja kuitenkin vain, jos samalla sovitamme palveluprosessimme ja käytännön toiminnan hyödyntämään sitä."

Ministeri Virkkunen kertoi näkevänsä julkisen hallinnon asiakaspalvelun tulevaisuudessa paikkana, jossa suurin osa asiakkaiden asiointitarpeesta voidaan hoitaa yhdessä pisteessä. "Tähän paikkaan ei kenelläkään ole kohtuutonta matkaa, ja siellä ovat tavattavissa kaikki Suomen parhaat asiantuntijat. Resepti on jo olemassa, mutta hallinnon täytyy se vielä toteuttaa."

Alue- ja paikallishallintopäivät kokoaa 28.-29.8. noin 200 valtionhallinnon, kuntien, ja muiden tahojen edustajaa sekä alan tutkijoita eri puolelta Suomea Helsinkiin. Päivien aikana kuullaan useita puheenvuoroja ja kannanottoja julkisen hallinnon ja palveluiden nykytilasta ja tulevaisuudesta.

http://www.vm.fi/vm/fi/01_etusivu/

------------------------------------------------------------------

Nytkis ry puoltaa sukupuolivähemmistöjen syrjintäsuojan sisällyttämistä tasa-arvolakiin. Tasa-arvolain oppilaitoksia koskevat kohdat halutaan vihdoin ulottaa koskemaan peruskouluja. On myös tärkeää, että tässä yhteydessä on eksplisiittisesti pohdittu peruskoulussa tapahtuvaa häirintää, mukaan luettuna nimittely.
Tasa-arvolain kiireellisistä muutostarpeista
Tasa-arvolain uudistukseen ryhtyessä on nyt sivuutettu yksi keskeisimmistä muutostarpeista: tasa-arvosuunnitteluun ja siihen kytkeytyviin palkkakartoituksiin liittyvät kohdat. Sukupuolten välinen palkkaero on eriarvoisuuden ydinkysymys ja siksi naisjärjestöt ovat useasti esittäneet, että tasa-arvosuunnittelu- ja palkkakartoitusvelvoitteita tulisi täsmentää tasa-arvolaissa.
Palkkakartoitusvelvoitteen täsmentäminen on yksi konkreettisimmista keinoista palkkatasa-arvon edistämisessä. Palkkatietojen tiedonsaantioikeutta tulisi selkeyttää.






( 1232 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 80 | 81 | 82 | 83 | 84 | 85 | 86 | 87 | 88 | 89 | Seuraava> >>