Sunnuntai 28.12.2008 
sunnuntai, joulukuu 28, 2008, 17:09
Lama romuttaa kuntien keinot paikata kiristyvää taloutta

Taantuman lisäämä työttömyys johtaa kunnissa ansioverotulojen vähenemiseen ja toimeentuloturvamenojen kasvuun. Samalla romuttuvat kuntien keinot paikata kiristyvää taloutta. HS kertoi eilen, ettei verorahoitus riitä peruspalveluihin enää isoissakaan kaupungeissa.
Yhä useammalle kunnalle maanmyynnistä, yrityksiltä tulevista veroista ja kunnan omasta liiketoiminnasta saatavat tulot ovat välttämättömiä koska palkansaajilta tulevat verotulot ja valtionavut eivät enää riitä kuntalaisten palvelujen kustannuksiin.
Ensimmäisenä kunnissa vähenevät yritysten maksamat yhteisöverot.

Kuntaliiton mukaan yhteisöveron tilitykset pienenivät jo joulukuun tilityserässä. Espoo ja Salo ovat mm. suuria yhteisöverotulonsaajia. Salon tuloistan. kolmannes tulee yrityksiltä yhteisöveroina. Hyvinä vuosina se on merkinnyt 40 - 50 miljoonaa euroa. Kaupunginjohtajana vuodenvaihteessa lopettava Matti Rasila uskoo Salon kestävän satunnaiset lamavuodet, koska siihen on osattu varautua. Ensi vuoden budjettia alettiin jo keväällä valmistella sillä silmällä, että verotulot hyytyvät. Syksyllä budjetti tehtiin aiempaa alhaisemmalle tasolle. Poistuvat työpaikat ja uudet eivät kohtaa, sillä ne kohdistuvat erilaisiin ammattiryhmiin.
( 974 views )   |  permalink   |  

Lauantai 27.12.2008 
lauantai, joulukuu 27, 2008, 18:03
" Ystävät ovat ihmisiä, jotka auttavat sinua olemaan oma itsesi, sellainen kuin luonnostasi olet"


Suomalainen terveydenhuolto on ensiluokkaista ja sitä käytetään mallina mailmalla...kannattaa lukaista HS 27.12.2008 Byrokratia menee välittämisen edelle artikkeli s.c 9.
( 1339 views )   |  permalink   |  

Tapaninpäivä 26.12.2008 
perjantai, joulukuu 26, 2008, 10:32
Lenkkiä ja iltavuoroon.
( 1014 views )   |  permalink   |  

Joulupäivä 25.12.2008 
torstai, joulukuu 25, 2008, 18:27
Rauhallista perhejoulua on vietetty kotona. Aaton Joulukirkko antoi hyvän alun joululle. Joulupukkikin kerkesi meille ja oli täysi yllätys! Hyvää ruokaa ja kiireetöntä menoa. Joulupäivän aamuna käytiin Yliskylän kirkossa katsomassa palavatko illalla sytytetyt kynttilät haudoilla. Kauniin rauhallisesti paloivat. Mamma Salosta haettiin meille. Pelejäkin kerittiin pelailemaan ja kivaksi osoitautui uusi tulokas meille Ubongo.

Huomenna äiti palaa työpaikalle. Eve on jo ollut töissä tänäänkin.
Muilla jatkuu viikonloppuvapaa. Uuden vuoden valoshow houkuttaa katsomaan torille Salon uuden, viherkaupungin juhlistamista. Suurkunnan avajaisjuhlallisuuksia katsomaan kutsutaan kaikki kuntalaiset.
( 1034 views )   |  permalink   |  

Jouluaatto 24.12.2008 
keskiviikko, joulukuu 24, 2008, 14:35
Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat kauniisti, ympärilä lapsukaiset laulelevat sulosti.
Joulurauhaa joka kotiin.
Oispa hyvä, lämmin, hellä nyt mieli jokaisen.

( 1102 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 279 | 280 | 281 | 282 | 283 | 284 | 285 | 286 | 287 | 288 | Seuraava> >>